Jalkapallo herättää suuria tunteita. Suomi on urheilumaa, mutta onneksi täällä on toistaiseksi pääosin vältytty eri joukkueiden kannattajien jatkuvasta vihanpidosta ja väkivaltaisista yhteenotoista. Muutamia tällaisia purskahduksia meilläkin on aika ajoin nähty. 2020-luvun alussa ns. Stadin derbyt eli HJK:n ja HIFK:n kohtaamiset Veikkausliigassa nostivat poliisien valmiustilaa, ja joukkueiden pienet ultrakannattajajoukot tapella nahistelivat kaupungillakin. Monissa Euroopan jalkapallomaissa – joissa futikseen liitetyn kulttuurin voisi olettaa olevan toisella tasolla – juuri paikallisderbyjä odotetaan ja pelätäänkin. Miksi iloksi tarkoitettuihin urheilutapahtumiin ja kohtaamisiin liitetään vastustajan väheksyntää, vihanpitoa ja kaupunkien jakautumisesta ”meihin” ja ”heihin”?
Kun raaputtaa derbyjen pintaa, löytää monia sellaisia vastakkainasetteluja, joita ei aluksi tule miettineeksi – ne voivat liittyä uskontoon, sosiaaliseen rakenteeseen, kieleen ja sijaintiin. Suomessakin on urheilussakin ollut selviä jakolinjoja, jotka ovat olleet kärjekkäämpiä muutamia vuosikymmeniä sitten. Sata vuotta sitten HJK:n ja HIFK:n pelaajien ja kannattajien äidinkieli olivat profiloivia tekijöitä. Sisällissotamme jälkeen työväenliikkeellä oli oma urheilutoimintansa, ja SVUL:n ja TUL:n seurojen välillä oli kovastikin jännitteitä. Jalkapallossa Suomen Palloliitolla ja TUL:lla oli omat mestaruussarjansa, ja pelattiinpa vuosina 1939 – 1950 vuosittain – sotavuosia lukuun ottamatta - SPL-TUL -jalkapallo-ottelut, kunnes 1950-luvulla lähdettiin kohti yhteistä toimintaa. Äidinkieli tai poliittinen mielipide eivät ole Suomessa enää urheilussa jakavia tekijöitä, mikä vain osoittaa, että rähinöitsevät ultrakannattajat ovat vain huligaaneja ilman vakaumusta.
Vakaumus voi olla paikallisderbyissä keskeinen tekijä. Skotlannissa Glasgow’n kahden perinteisen seuran tausta selittää myös niiden vastakkainasettelua. Celticin tausta on katolilainen ja sen kannattajat ovat katolilaisia, kun taasen Rangersin kannattajat ovat pääasiassa protestantteja. Kun skotlantilaisseurojen kannattajat liittivät aiempina vuosina uskonnolliseen taustaansa myös avoimen tukensa Pohjois-Irlannin konfliktien osapuolille, on jalkapallojoukkueen kannatukseen liittynyt muutakin kuin pelityylistä pitämistä.
Jalkapalloderby voi olla mielikuvissa myös kulttuurinen taistelu sivistyneen Euroopan ja arvaamattoman Aasian välillä. Miten tämä voi kiteytyä jalkapallo-otteluun? Se kiteytyy Istanbulin derbyssä, jossa Euroopan puoleinen suurseura Galatasaray, joka on myös perinteisen aristokratian seura, kohtaa Aasian puoleisen suurseura Fenerbahcen, joka on keskiluokan ja työväenluokan seura. Bosporin salmi onneksi erottaa nämä intomieliset ja kiihkeät kannattajat toisistaan, mutta Istanbul on lähes hälytystilassa paikallisderbyjen aikaan.
Joskus sivistyneen ja arvaamattoman ympäristön välisen kamppailun ei tarvitse olla maanosien välistä – tämä vastakkainasettelu saadaan onnistumaan kaupungissakin. Roomassa AS Roma on kaupunkiseura, jonka kannattajat pilkkaavat Rooman esikaupungeista tulevaa SS Laziota maalaisseuraksi, ja profiloivat joukkueiden kohtaamisen urbaanin kaupunkilaisuuden ja lannanhajuisen maaseudun kohtaamiseksi. Todellisuudessa Lazion kannatusalue on urbaania Rooman metropolialuetta ja Lazion kannatus tullee ylemmistä sosiaaliluokista kuin Roman.
Suurissa jalkapallomaissa saman kaupungin sisällä on katkeraakin kilpailua johtavien jalkapalloseurojen välillä. Lissabonin derbyssä kohtaavat useamman kerran vuodessa Benfica ja Sporting. Lissabonin kummallekin suurseuralla on erittäin laaja jäsen- ja kannattajajoukko. Benfican kannattajat tulevat vahvasti työväenluokasta, kun Sporting on enemmän keskiluokkainen kannattajataustaltaan. Manchesteriin mahtuu kaksi menestyksekästä seuraa eli Manchester United ja Manchester City, ja kaupunki onkin jakautunut selvästi Cityn ja Unitedin kannatusalueisiin. Liverpoolin seurojen Liverpoolin ja Evertonin kannattajienkin väliset jännitteet ovat olleet hallittavissa, mutta Pohjois-Lontoon kahden suurseuran eli Arsenalin ja Tottenhamin kannattajat vihaavat kohtuullisen avoimesti toisiaan. Monien seurojen kannattajien näkemys tuntuu olevan, että vuoden tärkeimpiä otteluita ovat paikallisderbyt. Osa kannattajista näyttää olevan sitä mieltä, että paikallisvastustajan voittaminen on tärkeämpää kuin maan mestaruuden voittaminen.
Helppo selitys tietysti olisi, että jalkapallon kiihkeimmät kannattajat ovat yksinkertaisia kaljaveikkoja, joiden alimman tunnerekisterin mielialoihin voi helposti vaikuttaa ja heidät saada kiilusilmäisesti liittämään oman joukkueen kannattamiseen myös vähättelyä ja vihanpurkauksia muita kohtaan. Tämä selitys on kuitenkin vaillinainen ja jättää huomiotta sellaiset rakenteelliset ja poliittisetkin tekijät, jotka jalkapalloseurojen – ja niiden kannatuksen – taustalla ovat. Real Madridiin kriittisesti suhtautuvat henkilöt liittävät sen muistoissaan Francisco Francon seuraksi – Barcelonan kannattajat pitävät sitä Katalonian lipunkantajana. Uskonto, sosiaalinen luokka, äidinkieli, poliittinen suuntautuminen tai oma kaupunginosa ovat niitä tekijöitä, jotka voivat kristallisoitua jalkapallojoukkueen kannattamiseen – ja sen paikallisvastustajan väheksymiseen, mollaamiseen ja pahimmillaan vihaamiseen.
Jalkapallo on monissa maissa kuluneenkin sanonnan mukaisesti elämää suurempaa. Olisi hienoa, jos tämä suuruus yltäisi myös paikallisvastustajan kunnioittamiseen ja arvostamiseen. Miten saisi kiihkeät kannattajat ymmärtämään, että olisi mukavaa hakea ystävät läheltä ja viholliset kaukaa?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti