Pikainenkin silmäys markettien tai R-kioskien lehtihyllyille todentaa, että selkeä muutos painettujen lehtien maailmassa on 1970- ja 1980-lukuihin verrattuna on ns. miestenlehtien julkaisemisen loppuminen. Tein 1980-luvun puolivälissä Helsingin yliopiston suomalaisen ja vertailevan kansanrunoudentutkimuksen laitokselle pro gradu -työni ”Kikistä Eroticaan – viisi vuosikymmentä suomalaisia seksuaalilehtiä” ja silloin laskin, että vuonna 1984 ilmestyi säännöllisesti vielä 11 ns. miestenlehteä (mm. Erotica, Jallu, Kalle, Ratto ja Seksi). Laskin myös, että 1930-luvulta 1970-luvulle olevalla ajanjaksolla oli Suomessa ilmestynyt yhteensä 32 tähän kategoriaan laskemaani lehteä. Pelkästään Lehtimiehet Oy:n julkaisemien kolmen miestenlehden yhteinen levikki huippuvuonna 1974 oli lähes 300 000 kappaletta kuukausittain. Vuonna 2025 ei Suomessa ilmesty enää yhtään ns. miestenlehdeksi luettavaa lehteä – Jallu, Kalle ja Ratto lopettivat jo vuonna 2015. Mitä miestenlehdille tapahtui?
Miestenlehdillä – tai seksuaalilehdillä, niin kuin niitä aikoinaan gradussani kutsuin – oli Suomessa pitkä historia. Vuosina 1929-1937 ilmestynyttä Kiki-lehteä pidetään ensimmäisenä suomalaisena miestenlehtenä. Kiki oli korostetusti novellilukemisto, jossa oli myös esteettisesti kauniita alastonkuvia. Meidän kesken -lehti, joka ilmestyi vuosina 1934-1936, oli jo lähempänä perinteisemmän miestenlehden tyyliä. Novelliaineisto koostui rakkaus- ja seksuaalikertomuksista, muu kirjallinen aineisto oli kaskuja, vitsejä ja hupitarinoita ja kuvamateriaali koostui vähäpukeisista naisista.
Miestenlehdet kävivät ensimmäisen puolen vuosisatansa aikana läpi monia muutoksia. Ne eivät kuitenkaan eläneet missään tyhjiössä. 1960-luvulta alkaen ja etenkin 1970-luvulla muissakin populaarikulttuurin tuotteissa - ottakaamme vaikka esimerkeiksi suomalainen iskelmä ja suomalainen elokuva - tapahtui muutoksia sekä teemoissa että kerronnan tavoissa. Seksuaalisuutta ja sukupuolista halua kuvattiin entistä suorasukaisemmin ja monipuolisemmin, miesten ohella naiset saivat olla eroottisesti latautuneita, seksuaalisesti haluavia ja aloitteellisia yksilöitä ja kuvat saattoivat olla entistä rohkeampia. Rakkauden ja seksin aktien kuvaukset murtautuivat kartanojen ja linnojen hämäristä kamareista lähiöiden makuuhuoneisiin tavallisten ihmisten arkiseksikin toiminnaksi. 1970- ja 1980-luvuilla aikakauslehdistön piirissä tämä uudenlainen kerrontatapa ei näkynyt vain miestenlehtien sivuilla – myös naisille suunnattu viihdelehdistö muuttui seksuaalisuuden kuvauksessa rohkeammaksi ja arkisemmaksi.
Kun miestenlehtiä tarkastelee 1930-luvulta 1980-luvulle, niin oman tulkintani mukaan vain 1970-luvulla miestenlehdet olivat selkeä oma lajityyppinsä. Niiden sisältö sekä kerronnallinen ja kuvituksellinen tapansa muodostivat oman tunnistettavan genrensä. 1930-luvulta 1960-luvulle niiden sisältöä määrittivät novellit sekä pin up -maiset ja elokuvista peräisin olevat kuvitukset – 1980-luvulla niiden kuvitus oli videoiden still-kuvia ja kerrontatapa videoita jäljittelevä. Päättelin vuonna 1987, että ”lajillinen itsenäisyys, joka seksuaalilehdillä 1970-luvulla ja 1980-luvun alussa oli, on häviämässä ja ne pyrkivät totuttautumaan uuteen markkinatilanteeseen markkinajohtajien sijasta markkinoihin sopeutujina.”
Keitä vielä 1980-luvulla sitten miestenlehtien lukijat olivat? Vuoden 1978 Urkki-lehden lukijakuntatutkimuksen mukaan he olivat tyypillisesti nuoria, työikäisiä, ammattitaitoiseen työväestöön kuuluvia miehiä. Samaa todisti myös Tilastokeskuksen julkaisema Kulttuuritilasto vuonna 1981. Jallun vuoden 1985 päätoimittaja Arja Utriainen kuvasi lehtensä lukijakuntaa suorasukaisesti: ”Monokansaa, suurin osa nk. pönttöjä. Fiksu merkonomi ostaa Playboyn tai Penthousen.” Fiksullakin merkonomilla on nykyisin melkoinen homma löytää painettu miestenlehti: Penthousen lehtimuotoinen julkaisu on loppunut ja perinteistä Playboy-lehteä ei sitäkään enää paineta.
Videoiden levitys muuttui ratkaisevasti internetin myötä ja painetuilla miestenlehdillä ei ollut enää vuosikymmeniin ollutta potentiaalista markkinaa. Videokaseteilta seksuaaliviihde ja porno ovat siirtyneet internetiin ja ovat siellä käyttäjämääriltään varsin laajasti käytettyä sisältöä. Seksuaaliviihde ja pornokin ovat muuttuneet 1970- ja 1980-luvuilta, kuten vaikkapa Paul Thomas Andersonin hieno ”Boogie Nights” -elokuva (1997) todistaa. On varmasti oikein nykyisin puhua pornoteollisuudesta teollisine tuotanto- ja levitysprosesseineen, kun Andersonin elokuva haikailee vielä käsityömäisen eroottisen, jopa esteettisesti kauniin ja juonellisen, elokuvan tekemisen perään.
Vaikka miestenlehdet ovat hävinneet, niin eroottisen ja pornograafisen sisällön markkinat ovat 1980-luvulta 2020-luvulle moninkertaistuneet, ja COVID-19-pandemia vauhditti tanakasti internet-pornon käyttöä. Internet on myös todella räjäyttänyt pornon kulutuksen ja kaikkiaan internet-pornon liikevaihdoksi arvioidaan varovaisestikin olevan vuositasolla 85 miljardia dollaria (vertailun vuoksi suosituimman suoratoistopalvelu Netflixin liikevaihto oli viime vuonna 39 miljardia dollaria). Tämä em. luku ei sisällä erilaisia Onlyfans-tyyppisiä ja muita internetin välityksellä tarjottavia palveluja.
The Buggles esitti vuonna 1979 kappaleen ”Video Killed the Radio Star”, joka kuvastaa räväkästi, kuinka nopeasti uudet mediat muuttavat perinteiset asetelmat. Videokasetit ja internet tappoivat miestenlehdet. Vuosikymmeniin ei ole tarvinnut suomalaisista lehtihyllyistä miestenlehtiä etsiä. Nykynuorisolle täytyisi kysyttäessä melko huolellisesti jäsentää ja selittää, mikä tällainen miestenlehti ilmiönä oli ja miten miestenlehdillä 1970-luvulla saattoi olla niin suuri levikki. Vielä 1980-luvun lopussa sain iltapäivälehdistä useamminkin kommenttipyyntöjä ja haastattelupyyntöjä miestenlehtien asiantuntijana – ei ole kännykkä näissä merkeissä kolmeenkymmeneen vuoteen soinut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti