10/11/2026

Elokuva: Suloisenhaikeita muistoja hävinneestä maasta

Joskus katsottavaksi osuu elokuva, johon ihastuu ikihyviksi ja jonka katsoo mielellään uudestaan. Olen varauksettoman ihastunut saksalaisen Wolfgang Beckerin elokuvaan ”Good Bye Lenin!” vuodelta 2003, joka parisenkymmentä vuotta sitten voitti useampiakin palkintoja ja oli myös katsojamenestys. Elokuva käsitteli hienosti Saksan yhdistymiseen liittyviä suuria tunteita ja tuntemuksia: iloa, surua, haikeutta, uudenlaista vapautta, markkinatalouden rujoutta, tulevaisuuden arvaamattomuutta.

Elokuvan käsikirjoituksen idea loi puitteet erinomaiselle elokuvalle. Berliinissä, DDR:n pääkaupungissa (arkisemmin ilmaistuna: Itä-Berliinissä) asuvan nuoren miehen Alexin äiti Christine on DDR:n järjestelmään uskova innokas opettaja. Vuonna 1989 muutoksen tuulet puhaltavat ja Alexkin lähtee rauhalliseen mielenosoitukseen. Kansanpoliisi tulee pidättämään kovin ottein mielenosoittajia, ja äiti näkee poliisin rajuotteisesti pidättävän poikansa. Äiti saa sydänkohtauksen ja vaipuu pitkäksi aikaa koomaan. Äidin ollessa koomassa Saksa muuttuu perin pohjin, ja kun Christine herää koomasta, ei häntä saa mitenkään järkyttää. Alexin täytyy ystävineen luoda berliiniläiseen asuntoon sänkypotilaana makaavalle äidille täydellinen versio menneestä maailmasta ddr-läisine huonekaluineen, elintarvikkeineen, juhlineen ja uutislähetyksineen.

Wolfgang Becker tiimeineen osaa irrotella hauskasti ja sattuvasti tästä nopeasti tapahtuneesta muutoksesta Saksassa. Elokuva välittää myös sitä haikeaa tunnelmaa, että vaikka DDR olikin tiukka kommunistinen diktatuuri ja poliisivaltio, oli siellä myös paljon hyvää ja yhteisöllistä arjen elämää. Asuin vuosikausia 2010-luvun lopulla osan ajastani Berliinissä ja suuri osa ystävistäni oli kasvanut ja opiskellut DDR:ssä. Monet heistä pitivät tästä elokuvasta ja sen tunnelmasta. Berliini kaupunkina on tärkeä ympäristö elokuvalle ja Berliinin rapsakasta muutoksesta saadaan irtoamaan useampikin hauska kohtaus.

Daniel Brühl teki hienon roolin Alexina ja loi tämän elokuvan jälkeen hienon kansainvälisen uran. Hänet muistetaan myös elokuvista ”Päivä ilman sotaa” (” Joyeux Noël”) vuodelta 2005, ”Kunniattomat paskiaiset” (”Inglourious Basterds”) vuodelta 2009 ja ”Rush” vuodelta 2013. Katrin Sass näytteli taidolla äidin roolin. Sass on DDR:ssä kasvanut ja työskennellyt näyttelijä, joka osasi näytellä uskottavasti aatteen kyllästämää toveria, joka luotti tarinoihin, joita hänen Alex-poikansa ja tämän Denis-ystävä (jota näytteli makoisasti Florian Lukas) kehittivät ja kertoivat. Kun ilmeisen räikeäkin tarina kehystettiin DDR:n valtio- ja puoluejohdon kertomaksi, niin pakkohan se oli uskoa.

Good Bye Lenin! -elokuva hienous on, että siinä osataan käsitellä laajaa tunteiden kirjoa ja että elokuvassa pystytään rytmittämään osaavasti ilon ja surun tunnelmia. Meille välittyy elokuvasta myös kulttuurinen viesti, että nopea muutos oli osittain hallitsematon ja sen kaikkia vaikutuksia ei ymmärretty. Lähes 40 vuotta sitten tapahtuneen Saksan nopean ja odottamattoman muutoksen vaikutukset purskahtelevat nyt laitaoikeiston ja laitavasemmiston kannatuksena. Osa tästä kannatuksesta on luonteeltaan nostalgista entisten aikojen kaipuuta, jota tukee isoveli-Neuvostoliiton perintöä jatkava Venäjä. Nyky-Saksan ja sen eri osien jakolinjojen ymmärtämiseksi voi lukea tukevan pinon tutkimuskirjallisuutta, mutta ”Good Bye Lenin!” on hyvä johdanto ”wessien” ja ”ossien” maailmojen eroihin.

Goodbye Lenin! -elokuva tehtiin yli 20 vuotta sitten ja Euroopan – ja etenkin Saksan – nopean muutoksen aikana voisi olettaa, että elokuva olisi menettänyt ajankohtaisuutensa ja teränsä. Tämä elokuva on kuitenkin kestänyt erinomaisesti aikaa ja sen kertoma tarina tuntuu tänään jopa ajankohtaisemmalle kuin se oli elokuvan ilmestymisvuonna 2003.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Yhteiskunta: Nuoriso ja äärilaitojen vetovoima

Nuoriso on ilahduttavasti liikkeellä eri puolilla Eurooppaa ja nuoret nostavat mielenilmaisuissaan esille monia heille polttavia kysymyksiä....