Kale Puonti on työteliäs dekkaristi. Poliisin työstä jo eläkkeelle jäänyt mies on kirjoittanut kahdeksan Pasilan Myrkky -sarjan mainiota dekkaria. Olin valitsemassa Vuoden johtolanka -palkinnon voittajaksi vuonna 2024 sarjaan kuuluvaa teosta ”Fadi”. Lisäksi Kale tekee podcasteja mm. entisen ammattirikollisen Immu Ilmenin kanssa, pitää luentoja ja esiintyy usein MTV3:n Rikospaikka-ohjelmassa. Hänen kirjoihinsa perustuu Elisa Viihteen Pasilan myrkky -TV-sarja, josta on esitetty kaksi tuotantokautta.
Olen pitänyt Puontin Pasilan Myrkky -sarjan dekkareiden hyvästä ja tiiviistä juonenkerronnasta. Ne ovat aiheiltaan usein käsitelleet ihmiskohtaloita, jotka muuten ovat jääneet kertomatta. Niissä näkyy myös Sjöwall-Wahlöö-mainen yhteiskunnallinenkin ote. Siksi tartuin mielenkiinnolla tämän syksyn uutuuteen eli romaaniin ”Ilmiantaja” (Bazar 2026), joka ei kuulu Pasilan Myrkky -sarjaan vaan on itsenäinen rikosromaani.
”Ilmiantaja” on romaani poliisien tietolähdetoiminnasta. Jännitysviihteen genressä on peiterooleissa toimivien poliisien työstä tehty hienoja elokuvia, joista suosikkejani ovat Johnny Deppin ja Al Pacinon tähdittämä ”Donnie Brosco” vuodelta 1997, Martin Scorsesen ohjaama ja monen tasokkaan näyttelijän ryydittämä hieno ”The Departed” vuodelta 2006 sekä tietysti Scorsesen elokuvan perustana ollut hongkongilaiselokuva ”Infernal Affairs” vuodelta 2002. Tietolähdetoiminnan ja peitepoliisityön jatkuvana uhkana on paljastuminen ja vankka tieto siitä, että paljastuvien kohtalot ovat usein karuja.
Puontin kirja keskittyy jo nuorena huumekauppaan lähteneen Esko Lehmanin tarinaan. Esko oli ylivilkas poika eikä koulu kiinnostanut, mutta makea elämä kylläkin. Pienten huume-erien hankinnasta ja kaupasta kohtalo heitteli häntä eteenpäin, ja nuorella aikuisiällä aukeni ovi moottoripyöräkerhon jäseneksi. Kirja kuvaa osaavasti jengien tiukkaa hierarkiaa, omaa sääntömaailmaa ja horjumatonta solidaarisuutta toisia jäseniä kohtaan. Rikosylikomisario Ismo Koponen on vanhan kansan poliisi, joka pani merkille Lehmanin tämän nuoruusvuosina. Hän tarjosi sopivassa tilanteessa kerhossaan pahan virheen tehneelle Lehmanille ansaintamahdollisuutta poliisin tietolähteenä. Tärkeää oli, että Lehman jatkaisi normaalia toimintaansa kerholaisena ja auttaisi valikoidusti poliisia.
Kirjan antama kuva jengirikollisuudesta on lukijalle melko lohduton. Kirjan kertoman mukaan suuri osa moottoripyöräjengiläisistä on perustaltaan sähläreitä, joita johtaa autoritäärisesti yksi tai kaksi älykästä kadun kasvattia. Monet kärsivät nuorella iällä pitkiä vankeustuomioita eikä elinajan ennustekaan kovin korkea ole. Näitä jengiläisiä poliisit pystyvät vielä jotenkin ennakoimaan ja ymmärtämään, mutta maahanmuuttajataustaisten katujengien kanssa poliisi on hukassa.
Kale Puontin vuosikymmenien poliisikokemus huumerikollisuuden ja väkivaltarikollisuuden parissa on tukevana pohjana kirjalle. Kertomuksessa on varmasti paljon faktapohjaa, jota korostaa kirjan alun maininta ”Kaikki mahdolliset yhtymäkohdat todellisuuteen ovat puhdasta sattumaa.” Tarina sisältää monia selviä piikkejä poliisitoiminnan tietolähdetoiminnan suitsimiseen ja tietolähteiden rekisteröimiseen. Kovasti sääntöjen noudattamiseen keskittyvät esimiehet eivät ole kenttätoiminnan tuloksista niin kiinnostuneita kuin ohjemanuaalien noudattamisesta.
Ja kuitenkin kirja on lievä pettymys. Puonti ei saa tekstiään ja tarinaansa elämään niin kuin Pasilan Myrkky -sarjan kirjoissa. Esko Lehmanin elämäntarinan taustoittamisen olisi voinut tehdä tiiviimmin. Puonti tarinoi ja koettaa olla liian viihdyttävä. Kirjailijan tavaramerkkinä ollut tiivis kerronta hajoaa ja tarinassa toistetaan samoja teemoja. Huulenheitto ja anekdoottien kertominen, mikä on podcastien suolaa, ei toimi kirjassa yhtä hyvin. Jännityskin kirjaa on vaisua ja ennalta arvattavaa, vaikka juuri tietolähdetoiminnassa tosielämässäkin on usein tiukkoja, jännittäviä tilanteita. Kun Puontin kiistattoman tietolähdetoiminnan tuntemuksen ja osaavan kirjoittamisen tietää, niin loppuarvioni on ”hukattu mahdollisuus”.