Suomalaisen yhteiskunnan tuorein vitsaus on pyrkimys poliittisten blokkien rakentamiseen ennen eduskuntavaaleja. Sanna Marinin johdolla sosialidemokraatit vuoden 2023 eduskuntavaaleissa ajoivat erittäin voimakasta blokkipolitiikkaa, joka myös sulki jo etukäteen ovia mielekkäiltä hallitusvaihtoehdoilta. Olisi onnetonta, jos vuoden 2027 eduskuntavaaleihin Suomessa mentäisiin blokkeina. Blokkipolitiikka on ajamassa vahvana länsimaisena demokratiana tunnetun Ruotsin hankalaan poliittiseen syksyyn. Jos suomalainen yhteiskunta on luisumassa kohti blokkipolitiikkaa, menetämme hetken huumassa monien vuosikymmenien työn poliittisen laaja-alaisen yhteistyön mahdollisuudesta.
Ystäväni Juho Saari on kiteyttänyt osuvasti, että Suomen menestyksen selitykset ovat poliittisia ja taloudellisia suhdanteita syvemmällä kapitalismin ja hyvinvointivaltion yhteen kytkevän Suomen mallin instituutioissa ja suomalaisen yhteiskunnan arjen rakenteissa. Kaksi keskeistä tekijää ovat sopeutumiskyky ja sosiaalinen kimmoisuus. Hän määrittelee sopeutumiskyvyn sopeutumistehokkuuden ja -kustannusten yhteiskuntapoliittisesti järkeväksi yhdistämiseksi ja sosiaalisen kimmoisuuden yhteiskunnan rakenteiden kyvyksi toipua murroksesta jopa parempaan tilaan.
Saaren tiivistys oli mielestäni hyvä luonnehdinta Suomesta aina vuoteen 2025, jonka jälkeen olen nähnyt entistä enemmän merkkejä suomalaisen tradition tietoisesta rapauttamisesta, ja poliittisen toiminnan arvoksi on noussut poliittisten pikavoittojen saavuttaminen. Mitä poliittiset pikavoitot edellyttävät? Usein ne kuvitellaan saavutettavan vastakkainasettelua jyrkentämällä, kun näin Trump ja brexit-uskovaisetkin toimivat.
Poliittinen vastakkainasettelu on jyrkentynyt entisestään muutamien viimeksi kuluneiden vuosien aikana. Samanaikaisesti on tapahtunut lainsäädäntötyön valmistelun selkeä laadullinen heikkeneminen, kun lakeja rustataan liian lyhyellä ja osittain puutteellisella valmistelulla. Mielipiteeni on selkeästi, että lainsäädännön vastuun pitää olla kansan valitsemilla edustajilla ja loputtomiin ei voida monen osapuolen kanssa neuvotella. Jos ei sovitussa aikaikkunassa kunnollisia kompromisseja saavuteta, niin päätöksentekijöiden kuuluukin ottaa vastuu ja tehdä ikäviäkin päätöksiä. Mutta blogini otsikonkin mukaan nykyistä päätöksentekoa katsoessa tulee ikävä komiteoita, jotka pitkään valmistelivat yhteiskunnan keskeisiä uudistuksia.
Kaarlo Tuori määritteli vuoden 1983 kirjoituksessaan, että komiteat erosivat muusta hallintokoneistosta kolmen tunnusmerkin nojalla. Ne olivat monijäsenisiä eli kollegisia, niiden jäsenyys on haltijansa sivutehtävä ja ne olivat suhteellisen irrallisia hallintokoneiston ydinosan (ns. linjahallinnon) hierarkkisista esimies-alaissuhteista. Komiteat tekivät merkittävää työtä, kun niissä valmisteltiin laajapohjaisesti yhteiskuntamme pitkävaikutteisia muutoksia. Komiteat rakensivat työllään Suomessa myös tärkeää yhteisymmärrystä, joista 1970- ja 1980-luvun muistettavia esimerkkejä olivat parlamentaariset puolustuskomiteat.
Komiteoiden kulta-aikaa olivat 1960- ja 1970-luvut, jolloin myös suunnittelu-usko Suomessa oli vahvinta. Komiteoiden työn ovat korvanneet erilaiset selvitysmiehet ja ministeriöiden oma tehostunut ja monipuolistunut toiminta. Huomattavaa on, että jo useamman hallituksen aikana on lakien laajapohjainen valmistelutyö koettu hitaaksi, turhaksi ja rapsakkaa poliittista päätöksentekoa kahlivaksi. Kuitenkin on tehty monia yhteiskuntamme päätöksiä, joiden valmistelu oli liian kärjistynyttä tai hätäistä – valitettava esimerkki on sote-uudistus, jossa on jatkuvasti paikkailun tarvetta.
Kun yhteiskunnan pitäisi olla ketterä ja nopeasti reagoiva, niin ovatko komiteat hallinnon dinosauruksia, joiden oli aikakin kuolla sukupuuttoon? Nykyistä repivää ja usein asiasisällöltään huokoista poliittista keskustelua ja hätäilevää päätöksentekoa seuratessa jähmeäliikkeisiä komiteoita tulee ikävä. Vaikka vanhassakaan komiteatyössä paras argumentti ei aina voittanut ja loistavia ideoita jouduttiin vesittämään kompromisseiksi, oli tällaisella yhteisellä ja monipuolisella valmistelutyöllä selkeät ansionsa. Väistämättä jouduttiin jo valmisteluvaiheessa ymmärtämään monenlaisia intressejä ja argumentteja – ja suomalaista päätöksentekoa valmisteltiin yhdessä. En halua virittää taisteluhuutoa ”Kaikki valta komiteoille” mutta kelpo karjaisu olisi ”Komiteat takaisin, perkele!”
