Nuoriso on ilahduttavasti liikkeellä eri puolilla Eurooppaa ja nuoret nostavat mielenilmaisuissaan esille monia heille polttavia kysymyksiä. Minulla on vahvasti tunne, että keski-ikäiset ja varttuneemmat kansalaiset eivät ymmärrä riittävästi nuorten huolien ja tuntemuksien kirjoa eivätkä osaa arvostaa nuorison reagointia. Jos pidämme nuorison vahvojakin mielenilmaisuja esimerkiksi Ranskassa, Saksassa ja Balkanin maissa ja nyt jo Helsingissäkin vain huligaanien puuhina, missaamme nuorison liikehdinnän yhteiskunnallisen ytimen. Samaan hengenvetoon on todettava, että nuorisosta vain promillen murto-osa on erilaisissa mielenilmaisuissa liikkeellä, mutta se ei merkitse, etteivätkö aktiivien esille nostamat asiat olisi aitoja aikamme ongelmia.
Eurooppalaisen nuorison arkisia huolia ovat mm. koulutuksen taso ja koulutuksen resurssointi, itsenäisen asumisen haasteet, vakituisen toimeentulon mahdollisuudet sekä oman (työ)uran suunta ja suunnittelu. Laajemmat huolet liittyvät ilmastonmuutokseen, Euroopan järkkyvään rauhantilaan, populistisen laitaoikeiston nousuun ja tekoälyn arvaamattomiin vaikutuksiin. Jos nuorella on tunne, että nykyisten eläkeläisten ja keski-ikäisten sukupolvet jättävät heille perinnöksi alati lämpenevän ilmaston, kasvavan julkisen velkataakan, velvoitteen osallistua edellisten sukupolvien eläkkeiden maksamiseen ilman vakuutta omasta eläketurvasta ja hauraan rauhantilan, niin vaikeaa on setämiehenä pokerina kertoa, että kaikki on ihan kohta ihan hyvin.
Keski-Euroopassa nuoren sukupolven pettymys näyttäytyy laitavasemmiston ja laitaoikeiston suosion ja kannatuksen kasvuna. Syksyn osavaltiovaaleissa itäisessä Saksassa virta vei vasemmalle ja oikealle. Pääkaupunki Berliinissä Linke-vasemmistopuolue ylsi vaalivoittoon ja liki puolet alle 34-vuotiaista berliiniläisistä antoi äänensä Linkelle. Linke on sosiaalidemokraateista selvästi vasemmalla oleva puolue, taitaa olla pari piirua vasemmalla Suomen Vasemmistoliitostakin. Merkittävä osa nuorista kannattaa myös äärioikeistolaista Alternative für Deutschland -puoluetta (Vaihtoehto Saksalle). Saksan kummankin perinteisen valtapuolueen eli kristillisdemokraattien ja sosiaalidemokraattien kannatus on Saksan nuorison keskuudessa viitisen prosenttia.
Toisessa Euroopan mahtimaassa eli Ranskassa nuorison suosikkeja ovat joko laitavasemmalla 75-vuotiaan Jean-Luc Mélenchonin johtama La France Insoumise (Alistumaton Ranska) tai laitaoikealla Marine le Penin johtama Rassemblement National (Kansallinen liittouma). Kun Ranskan poliittinen keskusta on aivan sekaisin, niin nykyasetelmissa Ranskan tulevien presidentinvaalien seuraaminen tulevat olemaan monelle ulkomaalaisellekin seuraajalle puhdasta horroria.
Helppo selitys olisi kertoa, että tällä hetkellä vastuuntunnottomille populistipuolueille on mainio tilaisuus yksinkertaistuksiin ja että niillä ei ole todellista osaamista poliittisten muutosten tekemiseen. Monet käytännön kokemukset ovat esimerkiksi Saksassa osoittaneet, että AfD-läiset ovat käytännön vastuuta saadessaan melko avuttomia tumpeloita. Mutta tärkeämpää on kysyä, miksi poliittisesti maltillinen keskustaoikeisto ja maltillinen vasemmisto ovat onnistuneet luomaan itsestään staattisuutta ja muuttumattomuutta säteilevän poliittisen kuvan. Jos näiden puolueiden haluama julkinen imago on ensisijaisesti nykyisen aktiiviväestön ja eläkeläisten etujen puolustaminen, ne eivät ole tarvinneet edes imagokonsultteja viestinnässään.
Saksan ja Ranskan esimerkit osoittavat, että kun vanhat valtapuolueet ovat jähmettyneen oloisia eivätkä ole osanneet uudistua – eivätkä ole osanneet selkeästi sanallistaa tavoitteitaan ja arjen työtään – niin ohitse tullaan vasemmalta ja oikealta kepeillä ja populistisilla pelkistyksillä. Merkittävä muutos on myös se, että AfD:n, Linken ja Ranskan populististen puolueiden kannatus ei enää tulekaan pettyneiltä keski-ikäisiltä ja vanhoilta jääriltä, vaan nuorilta, aktiivisilta kannattajilta ja aktiiveilta. Vanhoille valtapuolueille on tullut ripeä valinnan paikka: uudistu tai kuihdu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti