05/06/2026

Yhteiskunta: USA:n presidenttien isien pitkät varjot

Monella tuntemallamme Yhdysvaltain presidentillä on ollut vaikutusvaltainen ja vahvatahtoinen isä, jonka kasvatus ja toiminta ovat jättäneet selvän jälkensä. Hämmentävää on myös se, että kolmen tuntemamme presidentin osalta he eivät suinkaan olleet perheidensä ykkössuosikkeja menestyjiksi vaan tupsahtaneet enemmänkin sattumien kautta perheen tukemiksi ehdokkaiksi.

Nuorena presidentiksi valitussa John F. Kennedyssä (1917 – 1963) tiivistyi 1960-luvun alun ennakkoluulottomuus, positiivinen energia ja rohkeus. Vain kolmen vuoden presidenttivuoden ja salamurhan jälkeen hän tuli omalle sukupolvelleni tietyn aikakauden ikoniksi. Monet meistä muistavat edelleen, missä olivat kun Kennedy murhattiin (itse olin vanhempieni kanssa marraskuussa 1963 Buenos Airesissa, Argentiinassa) ja monet uskoivat toivon aikakauden päättyneen Dallasin laukauksiin. Kuitenkin Calvin Mackenzie ja Robert Weisbrot osoittivat oivassa kirjassaan ”The Liberal Hour: Washington and the Politics of Change in the 1960s” (Penguin Books 2009), että Kennedyn murhan jälkeisessä poliittisessa tilanteessa presidentiksi noussut Lyndon B. Johnson pystyi ajamaan läpi huomattavan osan sellaista liberaalia lainsäädäntöä, jota nykyisessä poliittisessa ilmapiirissä Yhdysvalloissa olisi mahdotonta.  Tietysti nyt tarkastellessa Kennedyn lyhyt valtakausi sisälsi paljon tummiakin sävyjä ja monet hänen presidenttikautensa päätökset eivät kunniaa ansaitse – esimerkkeinä nyt vaikkapa Sikojenlahden maihinnousu ja Vietnamin tilanteeseen sekaantuminen.

Tosin Kennedyn suvun patriarkan Joseph Kennedyn vahvatahtoisesti johtamassa perheessä odotettiin, että toisessa maailmansodassa kuolleesta Joseph Patrick "Joe" Kennedy Jr:sta olisi tullut se presidentti. John F. Kennedy kantoi suuren osan elämästään velvoitetta täyttää kuolleen isoveljen täyttämää aukkoa ja isoveljeen perheen kohdistamia odotuksia. Kennedyn suku oli yhteiskunnallisesti aktiivista ja John F. Kennedyn kaksi veljeäkin toimi senaattoreina – ja toinen olisi voinut tulla valituksi presidentiksikin, ellei häntä olisi murhattu vuonna 1968.

Kennedyt olivat Uuden-Englannin varakasta sukua, jolla oli poliittisessa toiminnassaan pitkät perinteet ja vahvat poliittiset intohimot. Taloudellinen valta ja poliittinen valta ovat kulkeneet toisiinsa kietoutuneina, ja tätä kytköstä on estoitta käytetty vipuvartena poliittisten asemien saavuttamiseen. Ei ihme, että vaatimattomista oloista ponnistaneella Richard Nixonilla oli Kennedyjä kohtaan pateettista vastenmielisyyttä, josta hän ei koskaan päässyt yli. 

Uuden-Englannin mahtisuvuista tuli toinenkin oman perheen kakkosvaihtoehto presidentiksi eli varsin keskinkertaiseksi osoittautunut George W. Bush. Hänkin tuli poliittisesti aktiivisesta perheestä. George W. Bushin isoisä oli Connecticutin senaattori, isä presidentti ja veli toimi Floridan kuvernöörinä. George W. Bushia perhe ei tukenut yhtä vahvasti ja vilpittömästi kuin Jeb Bushin poliittista uraa. Jeb Bushin heikko menestys gallupeissa ja esivaaleissa pakotti entisen presidentin George H.W.Bushin lähipiireineen vaihtamaan hevosta. Tänä päivänä löytyy vain harvoja, jotka ylistäisivät George W. Bushin johtajuutta, ja sellaista hätää missään vaaleissa ei republikaanipuolueelle tule, että häntä kaivattaisiin vaalivankkureiden vedossa auttamaan tai tilaisuuksissa esiintymään. 

John F. Kennedyn ja George W. Bushin isät olivat vaativia, etäisiä, mutta myös aina valmiita monipuolisilla suhteillaan asioita junailemaan – mutta myös omaa asemaansa ja vaikutusvaltaansa tiettäväksi tekeviä. Mutta monen näkemyksen mukaan ei New Yorkiin kiinteistöimperiumia rakentaneen ja kyynärpäitäkin mielellään käyttäneen Fred Trumpinkaan rooli isänä moitteeton ollut. Esikoispoikaan Fred Trump Jr:iin asetti isä valtavia paineita kiinteistöalalla jatkamisesta, mutta poika kyllääntyi perheen ilmapiiriin ja painostukseen - ja ryhtyi liikennelentäjäksi. Hän alkoholisoitui ja kuoli vain 42-vuotiaana. Nuorempi veli Donald Trump lähti hoitamaan kiinteistöjä ja loi perheen omaisuuden turvin värikkään uran.

Että minkälaista se on? Minkälaista on olla vallan kahvassa, vaikka takaraivossa jyskyttääkin, että velipojan se tässä pitäisi istua? Minkälaista on olla maailman mahtavin mies istumassa Valkoisessa talossa tekemässä suuria päätöksiä, kun tietää ja tuntee lapsuutensa, nuoruutensa ja aikuisuutensa olleensa kuitenkin se kakkosvaihtoehto perheen pojista?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kulttuuri-ilmiöt: Menestyisikö pesäpallo Stadissa?

Helsingin pesäpallokulttuuri on tänä päivänä kovin toisenlainen kuin se oli varhaisnuoruuteni aikaan. Ensimmäinen näkemäni pesismatsi oli He...