Professori Tarmo Kunnaksen vuonna 2013 julkaistu kirja ”Fasismin lumous” on jälleen saatavilla, kun kunnianhimoista kustannusohjelmaa toteuttava Rosebud Books on tehnyt siitä uuden painoksen. Luin kirjan runsas vuosikymmen sitten, kun olin pitempään reissussa Saksassa, Espanjassa ja Italiassa. Kirja oli monipuolinen - ja luvalla sanoen melko pitkäsanainen – pohdiskelu siitä, miten ja miksi keskeinen osa Eurooppaa hullaantui 1920-1930-luvuilla fasismiin. Matkallani lueskelin myös samoihin aikoihin Daniel Brookin kirjoittamaa ”A History of Future Cities” (W. W. Norton & Company 2013), joka kuvaa neljän tulevaisuuden tärkeän metropolin eli Pietarin, Shanghain, Mumbain ja Dubain historiaa.
Kirjojen lukemisen jälkeen jäin pohdiskelemaan meren äärellä sijaitsemisen merkitystä kaupungille. Onko sijainnilla meren äärellä tai sisämaassa yhteyttä sisäänpäin kääntymiseen, ääriliikkeisiin, nationalismin nousuun ja fasismiin? Eurooppalaisen fasismin tyyssijat eli Saksa, Italia ja Espanja – ja tärkeät fasismille tilaa antaneet maat kuten Itävalta ja Romania – ovat kaikki maita, joissa pääkaupunki on sisämaassa. Silloin usein maan elämän painopiste ja suunta on sisäänpäin. Monella tavalla merellinen Espanja tuntuu karttaa tarkastellen olevan siten rakennettu, että pääkaupunki Madrid on sijoitettu siten, että sieltä on absoluuttisesti pisin matka jokaisessa neljässä ilmansuunnassa olevalle Espanjan rannikolle! Berliini on tiukasti sisämaassa eikä Roomakaan nyt varsinainen satamakaupunki ole. Itävallasta ei tarvitse merellistä yhteyttä etsiä ja Bukarestkin nököttää tukevasti sisämaassa.
Eikä tämä havainto merellisyydestä koske vain fasismia: kun Neuvosto-Venäjä ryhtyi kääntymään sisäänpäin, pääkaupunki muutti takaisin sisämaan Moskovaan. Kiinan sisäänpäin suuntautumisessa Beijing on ollut erilainen konservatismin kehto kuin ulospäin suuntautunut Shanghai. Tietysti nyt älyllisesti valppaat lukijat kaivavat muistinsa sopukoista merellisiä, sisäänpäin kääntyneitä maita. Mitenkäs se Portugalin sotilashallinto – eikös Lissabon nyt ole merellinen kaupunki? Mutta havaintoa voi laajentaa myös maiden sisäiseksi tarkasteluksi ja ottaa vaikkapa Suomen esimerkiksi: ovatko Suomessa merelliset rannikkoseudut vapaamielisempiä kuin sisämaan seudut?
Erilaisia yhteyksiä pohtiessa ja rakentaessa kannattaa muistaa tieteen kultainen sääntö, että korrelaatio ja kausaliteetti ovat tyystin eri asioita. Mutta silti on mielenkiintoista pohtia meren merkitystä myös yhteiskunnalliselle ilmastolle ja ulospäin suuntautumiselle. Pohjoismaiden pääkaupungit ovat identiteetiltään vahvan merellisiä ja viestivät sillä halukkuuttaan kansainväliseen kanssakäymiseen. Merellinen yhteys on merkinnyt myös, että muualta tulleet ideologiset virtaukset saivat jalansijan juuri näissä kaupungeissa ja levisivät sieltä muualle maahan. Meri merkitsee yhteyksiä, kanssakäymistä, vuorovaikutusta, riippuvaisuuksia ja mittaamattomia mahdollisuuksia.
Kaiken tämän jälkeen jää pohdiskelemaan, että minkähänlainen Eurooppa olisi ollut lähes sata vuotta sitten poliittiselta kehitykseltään, jos historian saatossa Italian pääkaupungiksi olisi kehittynyt Genova, Saksan pääkaupunki olisi ollut Hampuri ja Espanjan pääkaupunki olisi ollut Barcelona.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti