Olen aina pitänyt kartoista ja niitä mielelläni tarkastellut. Koulutaipaleeni aikaisia oppikirjoja en juurikaan ole säästänyt, mutta 1960-luvun lopulla hankittu ”Diercke Weltatlas” on kyllä tallessa. ”Otavan taskukartasto” kulki koulurepussani pitkään, mutta sen pokkariversion kehno sidos levisi ja sitä kirjaa en säästänyt. Myöhemmin kesäisiä prätkäreissuja suunniteltaessa jo varhain keväällä hankimme nipun karttoja, joiden avulla matkoja suunniteltiin. Yliopistolla kansatieteen opinnoissani 1970-luvun lopulla selkein oppikirjani oli professori Toivo Vuorelan toimittama ”Suomen kansankulttuurin kartasto”, joka kymmenillä levikkikartoilla kertoi mm. Suomen maanviljelyksestä ja muista elinkeinoista, työkaluista, rakennuksista, huonekaluista, asusteista ja kulkuneuvoista.
Kartat ovat hieno tapa pelkistää ja selkeyttää vaikeita ja monipolvisia asioita. Lahjakas tutkija VTT Timo R. Stewart on erikoistunut Israelin ja Palestiinan konfliktiin. Hänen teoksensa ”Palestiina ja Israel – Historia karttoina” (Gummerus 2025) on lukemisen arvoinen kirja, joka käyttää karttoja taitavasti ja monipuolisesti. Eri ajoilta ja eri tarkoituksiin tehtyjen 25 kartan avulla hän taustoittaa ja osoittaa, miten Palestiina ja Israel on kuvattu ja käsitetty historian saatossa.
Tekijä korostaa jo teoksen alkutahdeissa, että kartta on tapa kuvata maailmaa, mutta sen suhde todellisuuteen ei ole koskaan suoraviivainen. Kartat ovat täynnä valintoja ja tulkintaa: mitä kuvataan, miten kuvataan ja mitä jätetään pois. Kartat ovat myös sidottuja aikaan – kartat kertovat oman aikansa tarinaa. Etenkin Lähi-idästä tehdyt kartat eivät vain kerro ajastaan, vaan ne kertovat tärkeällä tavalla myös historiasta. Suomalaisten tuntemien karttojen osalta aikoinaan tehtyjä arvovalintoja kuvastavat mm. käytetyt paikannimet, joista tunnemme kyllä Raamatun teksteihin perustuvat paikannimet, mutta emme aina paikallisen valtaväestön paikoista käyttämiä nimiä.
Kirjan kartoista ensimmäinen on vuodelta 1581 ja viimeinen vuodelta 2023. Jokaista karttaa taustoittaa ja avaa muutaman sivun mittainen essee. Tämä on mielenkiintoinen ja tarttuva tapa historiateoksessa. Erityinen kiitos kannattaa antaa myös teoksen kauniista toteutuksesta – varmasti eräs vuoden 2025 kauneimmista kirjoista nelivärikarttoineen ja ilmavine taittoineen. Kun Stewartin kirja on normaalin kirjan kokoinen, niin tietysti osa kartoista on pientä printtiä. Pieni moitekin sallittaneen: eri etäisyyksien selkeä esittäminen olisi ollut eduksi. Muistutettakoon, että Israelin pinta-ala on noin 20 000 neliökilometriä eli se on Keski-Suomen maakunnan kokoinen alue. Gazan kaistale, jota Israel on määrätietoisesti tuhonnut elinkelvottomaksi alueeksi, on kooltaan 360 neliökilometriä ja siellä asui ennen Gazan sotaa noin kaksi miljoonaa palestiinalaista – alue on kooltaan samaa luokkaa Espoon kaupungin kanssa.
Stewartin kirjaa lukiessa vahvistuu se käsitys, että suomalaiset tuntevat parhaiten ne tarinat, joilla israelilaiset ovat kertoneet ja kertovat omasta historiastaan. Nyky-Israel on osannut historiansa tehokkaasti brändätä ja tätä sanomaa levittää – samaa ei valitettavasti voi sanoa palestiinalaisten historian tulkinnan levittämisestä. Mahdollisuudet Palestiinan historian tarinoiden levitykseen on myös tehokkaasti torpattu korostamalla palestiinalaisten ääriryhmien väkivaltaisia toimia. Terroriteoissa ei ole mitään puolustelemista, mutta häviäjänä tässä julkisuustaistossa on aina ollut palestiinalaisten maltillinen enemmistö.
Tämän kirjan lukeminen vakuutti minut entisestään siitä, että ainoa mielekäs tapa tämän ajassamme polttelevan ongelman ratkaisemiseen on kahden itsenäisen valtion malli. Tehtävä on erittäin vaikea, mutta jos pidämme sitä mahdottomana, niin mahdoton se voi ollakin. Kahden valtion mallin edistäminen merkitsee myös sitä, että aidosti tunnustetaan myös Palestiinan valtion oikeutus. Hyvä tapa Suomelle kahden valtion mallin vauhdittamiseen on tunnustaa Palestiinan valtio.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti