Watergate-skandaali ja tutkivan journalismin rooli poliittisten väärinkäytösten paljastamisessa on antanut aiheen monille elokuville. Tunnetuin ja unohtumattomin niistä on Alan J. Pakulan ohjaama ”Presidentin miehet” (”All the President´s Men”, 1976), joka perustui The Washington Postin toimittajien Bob Woodwardin ja Carl Bernsteinin työhön ja kirjaan. Mielenkiintoisen tarinan potentiaalin hukkasi vuosikausia myöhemmin Peter Landelsmanin ohjaama ”Mark Felt: The Man Who Brought Down the White House” (2017), joka kertoi FBI:n apulaisjohtaja Mark Feltin tarinan. Hän oli Woodwardin ja Bernsteinin ”Syvä kurkku” eli luotettu, mutta anonyyminä aina 2000-luvulle asti pysynyt hallinnon sisäinen tietolähde. The Washington Post oli aiheena myöhemmin Steven Spielbergin ohjaamassa kelvollisessa elokuvassa ”The Post” (2017), jossa korostui Washington Postin kustantaja Katherine Grahamin merkitys ja tuki.
The Boston Globe -lehti teki uraauurtavaa työtä katolisen kirkon pedofiilityöntekijöiden paljastamisessa ja etenkin kirkon korkeimman johdon röyhkeästä käytöksestä. Tom McCarthyn ohjaama ”Spotlight” (2015) oli sekin lähes Pakulan mestarityön tasoinen elokuva, joka kertoi sinnikkäästä tutkivan journalismin työstä ja merkityksestä. Niin Pakulan kuin McCarthynkin elokuvat osoittivat pitkäjänteisen työn merkityksen, jolla ei haeta klikkiotsikoita vaan halutaan tutkia vallankäytön rakenteita ja vääristymiä. Tekoälyillä ei näitä artikkeleita olisi voitu tehdä, koska ne perustuivat monipuoliseen tiedonhankintaan haastatteluin, arkistotutkimuksin ja The Boston Globen osalta myös ”kuumaan linjaan”, johon väärinkäytösten uhrit ja osalliset saattoivat soittaa ja kertoa kokemuksistaan. Spotlight-elokuvan laadusta kertoo parhaan elokuvan Oscar-palkinto.
Näitä kahta elokuvaa yhdistää myös Bradleen perhe eli isä ja poika Bradlee. Ben Bradlee Sr. oli The Washington Postin legendaarinen päätoimittaja, jonka tuki nuorille toimittajilleen oli ratkaisevaa Watergate-skandaalin uutisoinnin eri vaiheissa. Elokuvassa häntä esitti erinomaisesti Jason Robards, joka palkittiin sivuosan Oscarilla. Bob Woodward kertoi vuosikymmeniä myöhemmin yhteishaastattelussa Carl Bernsteinin ja myös elokuvan tuottajana toimineen Robert Redfordin kanssa, että kun Robardsia pyydettiin rooliin, oli mies käsikirjoituksen luettuaan hämmentynyt. Robards sanoi, ettei hän voi tällaista roolia näytellä, koska eihän hänen hahmonsa tee muuta kuin kiertelee ympäri toimitusta ja hokee ”Where is the fucking story?”. Pakula ja Redford olivat valistaneet Robardsia, että tämä on juuri työ, jota päätoimittaja tekee – Robardsin täytyy vain oppia kysymään ”Where is the fucking story?” viidellätoista eri tavalla. Bernstein kommentoi keskustelussa, että Bradlee osasi enemmänkin kuin viisitoista tapaa kysyä tämä tärkeä kysymys. Redford kertoi myös, että Ben Bradlee Sr:n tuki elokuvan tekemiselle oli ratkaisevan tärkeää.
Ben Bradlee Jr. puolestaan työskenteli The Boston Globessa varapäätoimittajana ja tuki lehden tutkivan journalismin Spotlight-yksikköä, joka lähti tutkimaan katolisen kirkon Bostonin arkkihiippakunnassa tapahtuneiden seksuaalirikosten peittelyä. Myöhemmin tämä peittely ja vastuun välttely osoittautui katolisen kirkon systemaattiseksi toimintatavaksi. Spotlight-elokuva on hieno, jäntevä ja jännittäväkin kuvaus lehdistön työtä. Vaikka Ben Bradlee Jr:n (elokuvassa häntä näyttelee John Slattery) roolia ei olekaan kuvattu yhtä ratkaisevaksi kuin isänsä roolia Watergate-skandaalin paljastamisessa, oli hänen tukensa Spotlight-tiimille kuitenkin tärkeä.
Perinteisiä vertauksia omenan puusta putoamisesta alkaen voisi käyttää runsaastikin, mutta Ben Bradlee vanhemman ja nuoremman elokuvistakin heijastuvien tarinoiden tenho on tärkeä. Näitä elokuvia katsoo nyt kaiholla ja arvostuksella, kun Yhdysvalloissa tuntuu olevan katoamassa se kriittiseen ja monipuolisuuteen perustuva journalismi, jota niin ”Presidentin miehet” kuin ”Spotlight” kuvaavat. The Washington Postin omistajaksi tuli Amazon-verkkokaupalla rikastunut Jeff Bezos, joka on ryhtynyt puuttumaan lehden toimituksellisiin linjauksiin ja paistattelee Donald Trumpin suosiossa. Yhdysvaltojen kriittinen mediakenttä on Trump-mielisten vaikuttajien hampaissa, ja tämän tuloksena hamuillaan kesyä ja nykyhallintoa myötäkarvaan silittävää lehdistöä. Kun tämä nykytila masentaa, kannattaa DVD-hyllystä tai suoratoistopalveluista kaivaa esille vanhan ajan lehdistötyötä kunnioittaneiden isä ja poika Bradleen työstä kertovat elokuvat ja muistella, että joillain elämän alueilla asiat olivat ennen paremmin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti