Pitkän linjan kokeneiden tutkijoiden Antti Kariston ja Jussi Simpuran tuore ”Hyvinvoinnin historiaa – Ajankuvia Suomesta” (Gaudeamus 2026, 423 sivua) on mielenkiintoinen lukukokemus. Paksuhko teos on sujuvasti kirjoitettu, vaikka lähdeviittausten määrä on huikea. Senioritutkijoiden leppoisa ote tekee kirjasta sympaattisen, ja kirjoittajat limittävät tärkeiden lainsäädäntö- ja muutoshankkeiden oheen myös omia kokemuksiaan ja vapaamuotoisia havaintojaan. Ajankuvien havainnollistamiseen he käyttävät lainauksia erilaisista populaarikulttuurin tuotteista – esimerkiksi iskelmäteksteistä ja elokuvista. Hetkeksikään lukijalle ei tule kuitenkaan epäilystä kirjoittajien pistämättömästä ammattitaidosta ja laajan lähdeaineistonsa hallinnasta.
Kirjan aikajänne on runsaat sata vuotta ja kirjan tarina lähtee liikkeelle käytännössä vuodesta 1918. Kirjoittajat ovat päätyneet kronologiseen tarkasteluun, jolloin kirjan päälukuina ovat vuosikymmenet. Välttämättä tämä tapa ei aina palvele tarkoitustaan, kun laajoja ilmiöitä on välillä jouduttu ruhjomaan tietyn vuosikymmenen ajanjaksoon. Lukijan kannattaa pitää mielessään, että tekijät kirjan nimestä alkaen painottavat kirjoittavansa suomalaisen hyvinvoinnin historiaa, eivät suomalaisen hyvinvoinnin historian. Hyvinvointi käsitteenäkin muuttuu, muuntuu ja on elänyt ajassa – ja elää edelleen. Siksi kirjoittajatkaan eivät ole sementoineet kirjaansa yhteen määrättyyn hyvinvoinnin käsitteeseen.
Lukiessa tulee väistämättä mieleen, että paljon ovat kirjoittajat joutuneet poiskin jättämään. Tilastojen ja kovan numeerisen datan puuttuminen pakottaa uskomaan kirjoittajien tulkintojen oikeellisuuteen. Kun on kirjoitettu suomalaisen hyvinvoinnin historiaa, niin globaalien kehityslinjojen vähäisyyttä voi jotenkin puolustella, mutta tietysti hyvinvointivaltiota rakennettiin muuallakin kuin Suomessa. Esittämättä kirjassa jäävät myös talouden sanelemat puitteet – kuinka paljon suomalaisen hyvinvoinnin rakentaminen ja ylläpitäminen on maksanut, mitä keskeisiä valintoja Suomessa on tehty ja mihin panostettu, ja mitkä ovat sellaisia rahoituksellisia rakenteita, jotka ovat suomalaisen hyvinvoinnin kehittämisen karikoita. Esimerkiksi nyt paljon pohditulla sote-puolella on tehty paljon uudehkojakin rakennusinvestointeja vaillinaisin ja usein huonoin perustein.
Kun kirjoittajat tarkastelevat hyvinvoinnin historiaa usein rakenteiden ja instituutioiden näkökulmasta, niin vähemmälle huomiolle jäävät yksilöiden hyvinvointiin vahvasti vaikuttavat oman käytöksen tekijät. Terveyskäyttäytyminen on jatkuvassa muutoksessa, joista hyviä esimerkkejä ovat tupakoinnin vahva väheneminen ja alkoholikulutuksen muutokset, mutta myös mielenterveyden ongelmien vahvempi esiinnousu. Suomalaisten hyvinvoinnin keskeinen areena on työelämä, joka on käynyt läpi huomattavia muutoksia viimeksi kuluneina vuosikymmeninä. Työhyvinvointi on tärkeä osa-alue, joka jäi kirjassa merkitystään pienemmälle käsittelylle, vaikka työelämä on se moottori, joka tuottaa hyvinvointiyhteiskunnan resurssit (mm. veroina). Hyvinvointiimme keskittyvistä rakenteista monet ovat verovaroilla ylläpidettyjä, joten verotuksen rooli ja mandaatti olisivat ansainneet enemmän tarkastelua.
Tätä kirjaa lukiessani palauttelin mieleeni Juho Saaren toimittamaa ja yli 20 muun tutkijan kirjoittamaa teosta ”Hyviä uutisia Suomesta - Menestyvän yhteiskunnan tilannekuva” (Vastapaino 2025). Suomalaisesta yhteiskunnasta ja sen kehittymisestä saa kelvollisen kuvan, kun lukee nämä kummatkin kirjat. Tosin juuri tällä hetkellä näyttää sille, että monia suomalaisen yhteiskunnan rakenteita halutaan lyhytnäköisellä ja populistisella politiikalla rapistuttaa ja nakerrella. Ensi vuoden helmikuussa Vastapaino julkaisee Juho Saaren ja Jari Stenvallin toimittaman kirjan ”Suomen murros – miten suomalaiset instituutiot romahtavat?”. Se tulee olemaan mielenkiintoinen ja näitä kahta kirjaa täydentävä lukukokemus.
Karisto ja Simpura tarjoavat kirjallaan kaleidoskooppimaisen ja sujuvan tarkastelun suomalaisen hyvinvoinnin historiaan. Vaikka kirjaa edellä ruodinkin, niin hyväksyn sen, että tekijät eivät ole pakertaneet tiukkarakenteista tutkimusta vaan kirjoittaneet suomalaisen hyvinvoinnin historiaa osaavasti ja rennostikin. Kun tekijät osaavat tarjota meille runsaan sadan vuoden hyvinvointimme rakentamisen taipaleelta myös hauskoja tuokiokuvia, niin tämä kirja on kelpo syksyinen lukukokemus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti