09/10/2026

Elokuva: Hurmaava Karhuherra Paddington

Michael Bondin (1926 – 2017) luoma Karhuherra Paddington on lumoava hahmo. Ensimmäinen Paddington-kirja ilmestyi vuonna 1958, ja kirjoja on käännetty yli 40 kielelle ja myyty yli 35 miljoonaa kappaletta. Lontoolainen Brownin perhe löysi yksinäisen, punahattuisen karhun matkalaukkuineen Paddingtonin asemalta ja niinpä Perusta tullut karhu muutti Browneille. Usein Paddington pukeutuu siniseen duffelitakkiin ja punaiseen lierihattuun, jossa on myös karhuherran pahan paikan jemma eli paikka hänen herkulleen appelsiinimarmeladileivälle. Hyväkäytöksinen ja aina kohtelias karhu joutuu usein kommelluksiin, joista selviämistä auttavat hänen positiivisuutensa ja kykynsä solmia ystävyyksiä tuntemattomien kanssa. 

Kirjojen ohella Paddingtonin suosiota ovat kasvattaneet animaatiosarjat ja kolmen mukavan kokoillan elokuvan sarja. Vuonna 2014 valmistunut Paul Kingin ohjaama ”Paddington” oli varsin kelvollinen koko perheen elokuva, jonka menestyksen avaimina olivat onnistunut karhuhahmon animointi sekä osaava näyttelijäkaarti. Paddington seikkaili sujuvasti hienoissa Lontoon maisemissa ja Ben Whishaw oli erinomainen Paddingtonin äänenä. 

Pankin räjäytti vuonna 2017 valmistunut ”Paddington 2”, jonka näyttelijäkaartissa loistivat brittiosaajat Hugh Grant, Brendan Gleeson, Peter Capaldi ja Jim Broadbent. Paul Kingin ohjaama leffa oli hetken ainoa elokuva, joka oli arvostetulla Rotten Tomatoes -elokuvasivustolla saanut kaikilta leffakriitikoilta myönteisen arvion. Elokuva sisältää kaiken mitä leffalta voi toivoa: vetävän tarinan, kerronnassa hienoja hämäyksiä ja koukkuja, komean visuaalisen toteutuksen, hyväntahtoisen tunnelman ja oikeudenmukaisen loppuratkaisun. Elokuvan tähtipölyä lisäsi tieto, että ukrainalaisessa versiossa Paddingtonin ääninäyttelijänä oli Volodymyr Zelenskyi, joka ennen presidenttikauttaan oli maassaan hyvin tunnettu koomikko. Kolmas sarjan elokuva ”Paddington seikkailee” (”Paddington in Peru”) vuodelta 2024 ei ollut enää Paul Kingin ohjaama eikä yltänyt samalle tasolle kahden ensimmäisen osan kanssa.

Karhuherra Paddingtonin tähtihetki oli vuonna 2022, kun julkistettiin lyhytelokuva kuningatar Elisabet II:n 70-vuotisvaltakauden kunniaksi. Kolmeminuuttisessa elokuvassa kuningatar kutsui Paddingtonin palatsiinsa teelle. Perusta muuttaneen Paddingtonin kohtelias ensimmäinen repliikki on ”Thank You for having me. I hope You have a lovely jubilee”. Odotetusti Paddington onnistuu sähläämään kuningattaren teepöydässä ja kun karhuherra on tuhonnut teepöydän tarjottavat, tarjoutuu hän jakamaan hatussaan pitämänsä marmeladileivän kuningattaren kanssa. Elisabet II vuorostaan näyttää, että hänelläkin on aina hätävarana marmeladileipä mukanaan perinteisessä käsilaukussaan. Mainio osoitus brittien iäkkään kuningattaren huumorintajusta!

Karhuherra Paddington on fiktiivinen hahmo, joka on Perusta Englantiin muutettuaan osoittautunut kelpo britiksi. Hän puhuu moitteetonta englantia, on kaikille kohtelias, osoittaa hyvää tahtoa ja on arkisissa tilanteissa huomaavainen. Ja mikäpä on Paddingtonin elellessä, kun hän asustaa ylemmän keskiluokan varakkaassa valkoihoisessa lontoolaisperheessä hyvällä asuinalueella. Kelpo karhun kutsuu kuningatarkin teelle, mutta kertooko Paddingtonin tarina myös väistämättömästi, että kun siirtolainen tulee niin britiksi kuin olla voi, hän voi vasta silloin tulla hyväksytyksi?

Voimme huvitella toisen fiktiivisen sankarin eli Tarzanin tarinalla. Lordi Greystokeksi paljastunut sankari kasvoi apinoiden hoivissa yksin viidakossa ja nousi viidakon valtiaaksi. Hän osoitti, että englanti ei voi olla vaikea kieli – hän oppi sen apinoiden parissa yksinopiskeluna viidakossa (tämä on rapsakka kasku muistaa, kun joku britti kehuu small talkissa englannin kielen taitoasi). Amerikkalaisen Edgar Rice Burroughsin (1875 – 1950) Tarzan-kirjat ovat tietysti yleisasenteeltaan tunkkaisia kulttuuri-imperialismin tuotoksia, mutta Tarzan päätti kuitenkin palata viidakkoon. Paddington on päättänyt jatkaa elämäänsä Lontoossa Brownin perheessä.

Paddington-elokuvat ovat hienoja ja viihdyttäviä elokuvia, jotka poikkeuksetta sopivat koko perheelle. Kun ne ovat hyvän mielen elokuvia, niin pitäisikö niitä edes tarkastella toiseuden hyväksymisen, kulttuurisen sulautumisen ja kulttuuri-imperialismin näkökulmista? Tietysti pitää ja tällainen tarkastelu on sitä tärkeämpää, mitä suositumpia kulttuurituotteet ovat. Tällainen tarkastelu antaa meille tarpeellisen ja toisenlaisen näkökulman. Samalla voimme kysyä, että miten Paddington-elokuvia katselee vaikkapa sellainen nuori, jonka perhe joutuu pohtimaan Englannissa asumistaan Brexit-päätöksen jälkeen. 

”Paddington 2” on viimeksi kuluneiden vuosien suosikkielokuviani ja katson sen varmasti vielä neljännenkin kerran. Katsomisnautintoani ei vähennä pohdinta elokuvan kulttuurisesta kontekstista ja piiloviesteistä vaan se antaa minulle mielenkiintoisen lisäulottuvuuden elokuvan tarkasteluun.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Yhteiskunta: Nuoriso ja äärilaitojen vetovoima

Nuoriso on ilahduttavasti liikkeellä eri puolilla Eurooppaa ja nuoret nostavat mielenilmaisuissaan esille monia heille polttavia kysymyksiä....