Huippu-urheilu on katsojille kiehtovaa mutta urheilijat tietävät, että suosio riippuu viimeisimmästä suorituksesta. Legendaksi urheilija nousee monen vuoden ylivoimaisista suorituksistaan kilpakentillä. Suomalaisista urheilulegendojen tarinoista Juha Miedon tarina on tenhoavin: hänet muistamme ”maailman kirkkaimmasta hopeasta” eli sekunnin tuhannesosan häviöstä Lake Placidin olympialaisten 15 kilometrin hiihdossa. Tuon silmänräpäyksen mittaisen tappion muistaessamme unohdamme usein, että hän voitti hiihdon maailmancupin kahdesti ja oli viestihiihdon olympiavoittaja.
Urheilulegendan tarina voi muodostua myös huippu-urheilijan osoittamasta reiluudesta ja urheiluhengestä. Vuoden 1964 Innsbruckin talvikisojen kelkkailussa italialainen Eugenio Monti antoi omasta kelkastaan pultin kovimmille kilpakumppaneilleen eli brittiparille Tony Nash – Robin Dixon heidän huomatessaan, että heiltä oli kyseinen osa rikki. Britit laskivat olympiavoittoon ja italialaiset jäivät pronssille. Kun italialaislehdistö syytteli Montia tästä teosta, vastasi hän ”ettei Nash voittanut, koska annoin hänelle pultin. Hän voitti, koska laski nopeammin.” Vuonna 1968 Monti saavutti kaksi kultamitalia Grenoblen talvikisoissa.
Aikamme urheilukuvista muistettavin lienee Mexico Cityn 1968 kesäolympialaisten miesten 200 metrin pikajuoksun palkintojen jaon valokuva. USA:n Tommie Smith voitti uudella maailmanennätysajalla, Australian Peter Norman otti yllättäen hopeaa vahvalla loppuvedollaan ja USA:n John Carlos jäi pronssille. Yhtä kovatasoinen 200 metrin kisa käytiin vasta vuonna 1984. USA:n kulta- ja pronssimitalistit Tommie Smith ja John Carlos painoivat lipunnoston ja kansallislaulun aikana päänsä alas ja nostivat kummatkin mustaan nahkahansikkaaseen puetun kätensä. Heidän pukeutumisensa oli muutenkin vahvasti symbolista: he esimerkiksi kulkivat vain mustat sukat jaloissaan ja kenkä kädessään muistuttaen afroamerikkalaisten köyhyydestä. Smithin kaulassa ollut musta huivi kuvasi mustien ylpeyttä ja Carlosin kaulan helminauha lynkkausten uhriksi joutuneiden muistoa. Australialainen hopeamitalisti Peter Norman tuki omalla tavallaan mielenilmaisua laittamalla takkinsa rintaan Olympic Project for Human Rights –järjestön merkin.
Amerikkalainen Kansainvälisen olympiakomitean puheenjohtaja Avery Brundage sai erotettua Smithin ja Carloksen Yhdysvaltojen joukkueesta ja he joutuivat lähtemään olympiakylästä. Samainen Brundage vaikutti vahvasti vuoden 1936 Berliinin olympiakisojen alla siihen, että USA osallistui juutalaisvainoista huolimatta kisoihin ja ei ollut moksiskaan saksalaisten urheilijoiden natsitervehdyksistä palkintojenjaossa. Myös Australian joukkue lähetti Peter Normanin kotiin eikä tätä huippujuoksijaa enää uudestaan nähty olympialaisissa.
Peter Norman tiesi heti juoksun jälkeen tulevasta mielenilmaisusta ja halusi sitä tukea. Vannoutuneena kristittynä hän uskoi kaikkien ihmisten tasavertaisuuteen ja hän tiesi afroamerikkalaisten kohtelusta USA:ssa. Ajankuvana kannattaa muistaa, että vuoden 1968 keväällä Martin Luther King Jr oli murhattu, USA kävi tuhoon tuomittua viidakkosotaansa Vietnamissa ja mustien kansalaisoikeuksien toteutuminen oli vielä alkutaipaleellaan. Norman häpesi Australian toimia oman alkuperäisväestönsä kanssa ja aboriginaalien vähättelyä. Kun John Carlos oli unohtanut mustat nahkahansikkaansa, Norman ehdotti, että Smith ja Carlos jakaisivat hanskaparin.
Australiaan palattuaan Norman ajautui urheilumaailman hylkiöksi ja häntä nimiteltiin Black Power -jäseneksi. Norman ei koskaan katunut tekoaan vaan piti sitä oikeana. Kevyin perustein hänet myös syrjäytettiin vuoden 1972 Australian olympiajoukkueesta. Kun Sydneyssä järjestettiin vuoden 2000 olympialaiset, australialaiset eivät mitenkään huomioineet Normania. USA:n joukkue muisti häntä ja haki hänet Melbournesta Sydneyyn kisoja seuraamaan. Norman kuoli australialaisen urheilumaailman hylkäämänä vuonna 2006. Normanin Mexico Cityn kisojen jälkeisestä kohtelusta tuli mieleen näyttelijä Peter Ustinovin tarina. Ustinovilta kysyttiin leikillisesti, että eikö häntä pelota täällä Australiassa, kun niin monet asukkaat ovat vankien jälkeläisiä – Ustinov vastasi, että häntä pelottaa, koska niin monet ovat vanginvartijoiden jälkeläisiä.
Tommie Smith, John Carlos ja Peter Norman säilyivät ystävinä koko elämänsä ajan ja John Carlos kutsui myöhemminkin Peter Normania ”brotheriksi”. Smith ja Carlos olivat tukevan vihakampanjan kohteena palattuaan Mexico Citystä USA:han, mutta heillä oli vahva afroamerikkalaisen yhteisön tuki ja sen erilaiset verkostot. Peter Norman kamppaili lähes yksin häneen kohdistunutta vihaa ja vähättelyä vastaan. Vuoden 2006 Normanin hautajaisissa Smith ja Carlos olivat arkunkantajina ystävänsä viimeisellä matkalla.
Vuosikymmenien jälkeen Australian parlamentti vuonna 2012 julkaisi postuumisti virallisen anteeksipyynnön Normanin kohtelusta. Urheilujärjestöjen tapaan samaan aikaan Australian olympiakomitea julkaisi selvityksensä, jonka mukaan se ei ollut milloinkaan ja mitenkään menetellyt väärin tai kehnosti. Mistä urheilujärjestöihin näitä päättäjiä oikein kaivetaan?
Urheilu ja politiikka liittyvät väistämättä yhteen ja niiden välillä ei ole edes sitä veteen piirrettyä viivaa. Kun Mexico Cityn 200 metrin juoksun palkintojenjaon kolmikkoa syytettiin puhtaaseen urheiluun politiikan sekoittamista, niin se oli hurskastelua. Urheilu on osa elämäämme ja siihen politiikka ja poliittiset mielenilmaukset saavatkin vaikuttaa. Suomalainen jalkapalloilija Riku Riski päätti vuonna 2019, ettei osallistu maajoukkueen Qatarin leirille eettisistä syistä - hieno ja suoraselkäinen päätös.
Hurskastelua on tänään väittää, että puhtaan urheilullisista syistä raakaa ja päivä päivältä enemmän siviileihin kohdistuvaa hyökkäyssotaa käyvä Venäjä ja sen uskollinen vasalli Valko-Venäjä pitäisi päästää kansainvälisen urheilun areenoille. Näiden maiden kansainvälisestä kilpailutoiminnasta sulkeminen on oikeaa politiikkaa, joka kunnioittaa rauhaa, ihmisoikeuksia ja kansojen itsemääräämisoikeutta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti