Lokakuun lopun Halloween-juhlinta näyttäytyy minulle outona. Pidän sitä samalla tavalla tuontitavarana kuin Ystävänpäivän juhlintaa. Kummankin viettäminen näyttää Suomeen rantautuneen amerikkalaisina versioina, vaikka kummankin juuret ovat Euroopassa – maanosassa, jossa USA:n nykyhallinnon mukaan ei ole juurikaan hyvää. Amerikkalaiset yritykset ovat nämä juhlinnat tuotteistaneet samaan tapaan kuin Disney-konserni on nyysinyt kattaukseensa erilaisten satujen ja tarinoiden hahmot, joista sitten spinnataan elokuvia, sarjakuvia, teemapuistojen hahmoja, penaaleja, pyyhekumeja ja tarroja. Tätä kaavaa rakentaa tunnetuksi tehtyjen hahmojen varaan monitahoinen liiketoiminta ei käy moittiminen – samaahan on tehnyt Angry Birdsien puolella suomalainen Rovio.
Halloweenin osalta ei voi olla huomaamatta siihen liittyvää kilpavarustelua. Halloweenin juhlinta tuntuisi edellyttävän koristelua, naamiaisasuja ja tiettyjä makeisia. Yhdysvalloissa tämä juhlinta saavuttaa jo melkoiset mitat, kun Halloween-juhlinnan tarvikekulut olivat vuonna 2025 yli 13 miljardia dollaria. Ympäristöjalanjälki on lohduton, kun suurin osa asusteista ja koristelutarvikkeista valmistetaan haitallisista keinokuiduista ja niitä käytetään usein vain kerran (ks. esimerkiksi Helsingin Sanomat 30.10.2025 / Jukka Huusko: Halloween saapui, ja samalla levisi halloween-jäte). Uusien juhlien yhteinen nimittäjä näyttäisikin olevan, että juhlat perustuvat eurooppalaiseen perinteeseen, ne on tuotteistettu USA:ssa amerikkalaisiksi ja niiden juhlinta edellyttää aktiivista ”temuttamista” eli ympäristöarvoista viis veisaavien tarvikkeiden tilaamista kiinalaisista verkkokaupoista.
Miksi juhlimme reippaasti näitä tuontitavarajuhlia? Populaarikulttuurissamme edelleenkin on erittäin vahva USA-vaikutus. 1960-luvun lapsuuden ajasta moni ikätoverinikin muistaa Valitut Palat ja Aku Ankan; kummankin julkaisun levikit Suomessa väkilukuun suhteutettuina olivat maailman kärkeä. Vaikka itäisen naapurin kanssa ystävyyttä vaalittiinkin, ei Maailma ja me -lehden levikki koskaan Valittujen Palojen tasolle noussut – eikä Maailma ja me -lehdellä ollut Kaarina Mäkelää, joka lähetteli erikoistarjouksia. Populaarikulttuurin osalta olemme edelleen varsinkin amerikkalainen maa. Elokuvatarjonnasta valtaosa on Hollywoodia ja suoratoistopalvelut tätä suuntaa vielä vahvistavat. Ja ettei jäisi mielipiteistäni vajavaista kuvaa: olen itsekin monen amerikkalaisen kirjan, elokuvan ja TV-sarjan uskollinen fani ja olen myös löytänyt Americanasta paljon mielenkiintoista, haastavaa ja hyvää. Fanitus ei kuitenkaan saa ummistamaan silmiä todellisuudelta ja suurissa eurooppalaisissa maissa (vaikkapa Saksassa, Ranskassa ja Espanjassa) kulttuurimaisema on toisenlainen kuin meillä.
Omassa perinteessämme on koko joukko juhlia, jotka ovat jääneet nykyisin vähälle huomiolle. Palmusunnuntaina tapahtuva virpominen on sympaattinen perinne, jota ei ainakaan vielä ole tuotteistettu. Virpomisen idea hyvän vuoden toivottamisesta puhuttelee minua enemmän kuin ”karkki tai kepponen”. Pikkutrulleja näkyy omalla asuinalueellani vuosi vuodelta vähemmän. Meillä on selvä kuva siitä, miten vaikkapa juhannusta (hieno aika olla Helsingissä, kun melkein kaikki ovat böndellä!), vappua tai laskiaista pitää viettää. Paljon on sellaista suomalaista perinnettä, jonka varaan voisi juhlimista rakentaa. Sellaisia olisivat vaikka sadonkorjuun juhlinta tai talvipäivän seisaus.
Kertakäyttöinen ja turha krääsä ei tee juhlaa, mutta omistautuminen ja aika tekevät. Juhlitaan useammin mutta vähemmillä varusteilla – ja luovutaan juhlista, joihin valmistautuminen aloitetaan Temun verkkosivuja selaamalla!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti