Harvoin lukee kirjan, jonka yksinkertaiselta tuntuva selitysmalli on sekä ymmärrettävä että kiehtova. Nobel-palkittujen Daron Acemoglun ja James A. Robinsonin kirja ”The Narrow Corridor – How Nations Struggle for Liberty” (2019) (suomennos: Kapea käytävä – Valtiot, yhteiskunnat ja vapauden kohtalo, Terra Cognita, 2020) käsittelee vapautta ja sen saavuttamista. Kirjan ydinajatus on, että (kansalais)yhteiskunnat haluavat vapautta, mutta eivät osaa ylläpitää järjestystä - valtiot ylläpitävät järjestystä, mutta voivat muodostua alistaviksi järjestelmiksi.
Perusasetelma monissa yhteiskunnissa on ollut joko anarkia tai despotismi, jotka kummatkaan eivät tarjoa vapautta. Vahva valtiokoneisto voi puolestaan johtaa eliittien johtamaan valtiodiktatuuriin. Kirja tarjoaa lukuisia yksilöityjä esimerkkejä hallitsemisen ja yhteiskunnan eri organisoimisen tavoista, joiden perusteella tekijät esittävät johtopäätöksiään. Heidän johtopäätöksensä on, että valtion toiminta edellyttää legitimiteettiä, joka yhteiskunnan täytyy hyväksyä, mutta vapauden edellytyksenä on vahva kansalaisten johtama yhteiskunnan toiminta.
Kirjoittajien mukaan vapaus on kapea käytävä, jossa valtion ja kansalaisyhteiskunnan on tasapainotettava toisiaan jatkuvana prosessina - näin vapaudesta käydään jatkuvaa kilpajuoksua mandaattinsa laajentamista halajavan valtion ja kansalaisten oikeuksia ja hyvinvointia puolustavan yhteiskunnan välillä. Mutta vahva valtio ja vahva yhteiskunta eivät kilpaile keskenään vaan ne täydentävät toisiaan. Valtio tarjoaa kansalaistensa haluamia palveluita ja yhteiskunta hyväksyy valtion toiminnan laajenemisen, mutta sen on samalla kontrolloitava valtion mandaattia ja toiminnan tapaa. Tässä normit ja instituutiot – ja niiden merkityksen jaettu ymmärtäminen – ovat tärkeitä kivijalkoja.
Monet historialliset esimerkit osoittavat, että vapautta ei saada lahjaksi vaan se on edellyttänyt taistelua ja uhrauksia. Kelpoja esimerkkejä ovat naisten äänioikeus, kansalaisoikeusliikkeiden vauhdittamat oikeudet ja eliittien vallan rajoittaminen. Acemoglu ja Robinson kiteyttävät todellisen vapauden haasteen olevan, että valtio voi kasvattaa kapasiteettiaan täyttääkseen yhteiskunnan tarpeet mutta samalla sen täytyy olla kahlehdittu ja että valtion pitäisi puuttua asioihin ainoastaan silloin kun hyödyt puuttumisesta ovat suurempia kuin poliittiset kustannukset.
Miksi kirjoittajat kuvaavat vapautta käytäväksi eivätkä oveksi? Vapauden saavuttaminen on prosessi, ja tämä prosessi vaatii jatkuvaa työtä ja kulkemista – ei vain astumista sisään. Vapaus edellyttää esimerkiksi väkivallan taltuttamista ja kontrollointia sekä lakien kirjoittamista ja niiden noudattamista. Valtion täytyy tarjota sovittuja palveluita kansalaisilleen ja tässä prosessissa eliittien täytyy oppia elämään tasavertaisessa yhteiskunnassa. Yhteiskunnassa eri ryhmien täytyy oppia elämään ja toimimaan yhdessä huolimatta eroistaan.
Miksi käytävä kuvataan kapeaksi? Käytävä on kapea, koska valtion ja yhteiskunnan on tasapainotettava toisiaan jatkuvana prosessina. Kun toimivan valtion keskeinen ominaisuus osaava ja luottamusta nauttiva byrokratia, miten valtio voi olla demokraattinen, kun sillä on suuri byrokratia, vahva armeija ja turvallisuuskoneisto? Miten valtio pysyy yhteiskunnan kontrollissa, kun valtion tehtävät lisääntyvät ja sillä on monimutkaistuvassa ja monimuotoistuvassa maailmassa uusia tehtäviä? Miten yhteiskunta pystyy toimimaan yhdessä ja yhteistyössä ilman että erilaiset eturistiriidat ja jakautumiset eivät tylsistytä sen voimaa?
Kun Acemoglu ja Robinson hahmottavat ympäristöä, jossa vapaus heidän käsityksensä mukaan toteutuu parhaiten, sitä voisi kuvata sitouttavaksi ja solidaariseksi sopimusyhteiskunnaksi, jossa valtiolla on selvä mutta myös rajattu rooli. Pohjoismaiset hyvinvointivaltiot, ja Ruotsi kansankotiajatteluineen tienraivaajana, ovat heidän mielestään hyviä esimerkkejä kapealla käytävällä etenemisestä, vapauden vahvistamisesta ja kansalaisten hyvinvoinnista.
Yksinkertaistavaa mallia on helppoa haastaa varsinkin silloin, kun hahmotetaan vapauden kaltaista ilmiötä. Etsimällä löytää tällaisesta yleistävästä mallista heikkouksia ja poikkeuksia. Monet vapaudesta, valtiosta ja yhteiskunnasta kirjoittavat kehittävät ja käyttävät monimutkaisia käsiteapparaatteja ja selitysmalleja. Acemoglu ja Robinson ovat tehneet arvokasta työtä pelkistäessään vapauden tavoittelun ja saavuttamisen ”kapeaksi käytäväksi”. Tämä on mielestäni erittäin selityskykyinen tiivistys.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti