Olen vuosien varrella viihtynyt hyvin vaihtoehtohistoriakirjojen parissa. Määritelmän mukaisesti vaihtoehtohistoriat ovat ”fiktiota, jossa historian kulku kuvitellaan todellisuudesta poikkeavaksi”. Tämä Wikipedian määritelmä on suppeahko, koska vaihtoehtohistorian teoksissa on myös monia ansioituneiden historioitsijoiden ja yhteiskuntatieteilijöiden kirjoja. Yhdysvalloissa ilmestyi vuonna 2001 kirja ”What If? - Military Historians Imagine What Might Have Been”, jonka 20 esseessä sotahistorioitsijat hahmottelivat vaihtoehtoisia historiankulkuja. Vuonna 2002 ilmestyi ”What If?2 - Eminent Historians Imagine What Might Have Been”, jossa oli laajempi kirjo historioitsijoita tuotti 24 esseen kokoelman. Ja Suomi mainittu! Kakkososassa oli George Feiferin essee "No Finland Station - What if Lenin had been stopped before he arrived at Petrograd?” Mielenkiintoisia kirjoja kummatkin.
Kun Yhdysvaltain presidentiksi nousi Donald Trump, joka on tunnustautunut ”vaihtoehtoisten totuuksien” ystäväksi, on viimeksi kuluneiden vuosina jenkeissä myös vaihtoehtohistoriateosten tarjonta rivakasti kasvanut. Mutta osaavien kirjoittajien tuotannosta on löydetty myös aikaamme kuvastavia kirjoja, jotka on kirjoitettu lähes sata vuotta sitten. Vuoden 1930 Nobelin kirjallisuuspalkinnon voittajan Sinclair Lewisin (1885 - 1951) vuoden 1935 kirja "It Can´t Happen Here" (tuore suomennos 2025 "Meillä sitä ei voi tapahtua") kertoo omahyväisestä, maahanmuuttajavastaisesta ja populistisesta kansankiihottajasta, joka pyrkii USA:n presidentiksi.
Oma kiinnostukseni on kohdistunut vaihtoehtohistorian kehystämiin jännityskirjoihin. Innostuin tästä genrestä luettuani tuoreeltaan vuonna 1992 yhdeltä istumalta britti Robert Harrisin (s. 1957) kirjan ”Fatherland” (suomennos ”Kolmannen valtakunnan salaisuus” ilmestyi 1994). Kirjailija sijoitti ensimmäisen dekkarinsa Berliiniin ja Hitlerin-aikaan, joskin hänen kirjassaan, kuten tunnettua, Hitler oli voittanut toisen maailmansodan ja rakensi Berliiniä omien ja Speerin suunnitelmien mukaisesi 1960-luvun todelliseksi metropoliksi. Hitlerin 75-vuotissyntymäpäiville keväällä 1964 on kunniavieraaksi tulossa USA:n presidentti Joseph Kennedy, ja Saksan historian pitäisi näyttää moitteettomalle. Harris käyttää kirjassaan runsaasti todellisia henkilöitä ja tunnettuja tapahtumainkulkuja. Lukija arvuutteleekin koko lukukokemuksensa ajan sitä ajankohtaa, jolloin faktat muuttuvat fiktioksi. Erinomainen lukukokemus!
Alan tunnettu ja tunnustettu klassikko on Philip K. Dickin (1928 – 1982) ”The Man In The High Castle” vuodelta 1962 (suomennos ”Oraakkelin kirja” ilmestyi 1992). Kirjan perusasetelmassa Saksa ja Japani ovat voittaneet toisen maailmansodan, ja USA on jaettu kolmeen vyöhykkeeseen: itää hallitsee Saksa, länttä Japani ja keskellä on puolueeton vyöhyke. Dick on hieno scifi-kirjailija, jonka teosten perusteella on tehty esimerkiksi Blade Runner -elokuva. Olin kirjaa 1990-luvulla lukiessani vaikuttunut tavasta, jolla tässäkin kirjassa tunnettua ja kuviteltua historiankulkua lomitettiin ja limitettiin toisiinsa. Dick oli tunnettu nopeana kirjoittajana, mutta tätä kirjaa Dickin kerrotaan suunnitelleen ja hioneen kauan.
Vakoilukirjallisuuden valioihin kuuluvan britin Len Deightonin (s. 1929) ”SS-GB” vuodelta 1978 (suomennos ”SS Lontoo” ilmestyi 1979) perustuu ajatukseen, että Saksa teki Iso-Britanniaan menestyksekkään maihinnousun 1941 ja miehittää rautaisella otteella maata. Deighton valitsi juonenkuljetuksensa ytimeen pääkaupungin rikospoliisin tekemän tutkinnan, jonka aikana ilmenee mullistavia tekijöitä – samaa kaavaa noudatti viitisentoista vuotta myöhemmin Robert Harris Berliiniin sijoittuvassa kirjassaan.
Suomalainen tasokas vaihtoehtohistoriadekkari on Ilkka Remeksen (s. 1962) esikoisteos ”Pääkallokehrääjä” vuodelta 1997. Tarinan lähtöasetelmassa Suomi antautui Neuvostoliitolle vuonna 1944. Suomesta on tullut itäblokin uskollinen mallivaltio ja kirjan ydintarina alkaa vuonna 1986, jolloin Suomen itsenäisyyttä ajava terroristijärjestö lähtee kiristämään Neuvostoliittoa. Hyvin historian puitteisiin sovitettua tuoretta ja osaavaa tarinankuljetusta – olisipa Ilkka Remes pystynyt kolmen ensimmäisen teoksensa tasolla laajassa tuotannossaan!
Kaikille edellä mainituille teoksille on yhteistä, että niiden lähtökohtana on toisen maailmansodan jälkeinen aika. Sotahistoriaa paremmin tuntevat voivat pohdiskella, mikä oli vuosina 1940-1941 Saksan voiton todennäköisyys, mutta realistisen kuvauksen toisenlaisesta maailmasta vaihtoehtohistoriadekkarit pystyvät antamaan. Niiden viehätys perustuu siihen, että niissä osataan sitoa tutut ympäristöt ja tapahtumat uskottaviksi osiksi tarinoita. Historiankulkuun ovat vaikuttaneet pienet yksityiskohdat, kuten vaikkapa Hitlerin salamurhayrityksestä pelastanut tukeva pöydänjalka, jonka toiselle puolelle pommisalkku oli asetettu. Juuri tämä historian arvaamattomuus luo tarvittavaa pohjaa uskottavalle vaihtoehtofiktiolle.
Ajan hengen ilmentymää on sekin, että USA:ssa ja Iso-Britanniassa on näistä pitkään tunnetuista kirjoista tehty 2010-luvun lopussa useampikin kelvollinen TV-sarja. Ajallinen puite näille TV-sarjoille on ollut Trumpin valtakausi ja brexit. BBC teki kelvon viisiosaisen SS-GB-sarjan 2017, ja Amazonin PrimeVideo teki laatutyötä olevan ja yhteensä 40 jaksoa sisältäneen Oraakkelin kirja -sarja vuosina 2015-2019. HBO teki vuonna 2020 Philip Rothin vaihtoehtohistoriakirjasta ”A Plot Against America” vuodelta 2004 (suomennos ”Salajuoni Amerikkaa vastaan” vuodelta 2005) laadukkaan kuusiosaisen sarjan. Suomalaiset tutkijat Kari Kallioniemi ja Kimi Kärki ovat artikkelissaan ”Viihdettä vai valistusta? - Fasistiset ja äärikonservatiiviset vaihtoehtohistoriat 2010-luvun televisioviihteessä ja uuspopulistisessa ruohonjuuritason politiikassa” (Historiallinen aikakauskirja 4:2021) osaavasti kuvanneet näiden sarjojen merkitsevän ”viihteellisiä ja esteettisesti fasinoivia ajatusleikkejä pelkojen toteutumisesta. Samanaikaisesti tällaiset vaihtoehtohistoriat tai jopa vaihtoehtotodellisuudet ja tieteiskirjallisuudesta tutut rinnakkaiset ulottuvuudet ovat kriittisiä kommentteja nykyiseen yhteiskunnalliseen todellisuuteen – niiden käsikirjoittajat pyrkivät muistuttamaan historiallisten tapahtumaketjujen toistumisen mahdollisuudesta.”
Vaihtoehtohistoriaan perustuvien kirjojen lumovoima on, että maailmanhistoriaa hyvinkin tunteva lukija tulee kerta toisensa jälkeen haastetuksi pohtimaan tarinan ja sen ainesten todenmukaisuutta. Kirjan lukemisen nautinto on antautua näiden tarinoiden vietäväksi – ja kirjan päätyttyä syventyä pohdintaan, millaisen maailman toteutuminen on ollut aivan hilkulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti