Eurooppa on puhtaan sivustakatsojan roolissa, kun maailman johtajuudesta kamppaillaan lähitulevaisuudessa. Kylmän sodan kaksinapainen maailmanjärjestys murtui 1980-luvun lopussa. Yhdysvallat oli muutaman vuosikymmenen maailmassa ainoa supervalta. Entinen Neuvostoliitto kutistui vaikutusvallaltaan alueelliseksi peluriksi, jonka talous oli yksipuolinen. Kuvaavan sanonnan mukaan ”Venäjä on huoltoasema, jolla on ydinase”. Yhdysvaltoja on nyt noussut haastamaan Kiina, joka on muuntunut 1980-luvun talouskehityksensä ensi askelia ottavasta väkirikkaasta maasta tulevaisuuden supervallaksi.
Kun Kiina avautui läntisille investoinneille ja alkoi matkaansa ”maailman tehtaaksi”, oletimme läntisessä maailmassa, että olimme löytäneet bulkkituotannolle otolliset olosuhteet. Halpaa työvoimaa oli käytännössä rajattomasti saatavilla, ammattiyhdistykset eivät lakkoja järjestelisi ja kansainvälisiä investointeja otettiin mielihyvin maahan. Samalla Kiinasta muodostui ostokykyinen, valtava markkinansa, joka ei halunnutkaan – eikä ollut koskaan halunnutkaan – olla vain läntisen maailman bulkkitehdas. Nykyään bulkkitavaraa tuottavat ja maailmalle syytävät kiinalaiset yritykset, vaikkapa Temu ja Shein. Kiina osasi hyödyntää oivallisesti länsimaista osaamista ja pystyi markkina-asemansa turvin pakottamaan ulkolaisia yrityksiä ja toimijoita tahtoonsa.
Kiina on taloudessaan osoittanut kiistattomia saavutuksia. Se on nostanut parin-kolmen vuosikymmenen aikana satoja miljoonia ihmisiä absoluuttisesta köyhyydestä säännöllisen toimeentulon piiriin. Se on myös siirtynyt ulkomaisin konseptein toteutetusta massatuotannosta omiin korkean teknologian vaativiin tuotteisiin. Kiina on pystynyt luomaan myös huippuluokan yliopistoja ja tutkimuslaitoksia, jotka tukevat sen strategisiksi painopisteiksi nostamia aloja. Kiina on kiistatta maailman johtava maa monilla tieteen ja teknologian avainalueilla, kuten tekoälyssä ja robotiikassa. Miten se on onnistunut tässä?
Eräs väistämätön selitys on, että Kiinalla on ollut selkeä pelikirja, jota se on johdonmukaisesti noudattanut. Se on autoritaarisesti johdettu diktatuuri, jossa vahvaan kasvuun suuntautuvaa työtä on pystytty toteuttamaan ilman mahdollisista vallanvaihdoista koituvia epävarmuustekijöitä. Vielä 1990-luvulla uskoimme, että markkinatalous ja länsimainen demokratiakäsitys kulkisivat aina käsi kädessä. Kiina, ja esimerkiksi Vietnam, ovat osoittaneet, että tämä yhteys ei ole väistämätön. Markkinatalous voi toimia vahvasti valtiollisesti puitteistettuna ilman demokraattisesti johdettua valtiota.
Kiina on määrätietoisesti panostanut koulutukseen ja tutkimukseen. Kiinalaiset yliopistot ovat terhakoituneet ja nousseet nopeasti yliopistojen maailmanrankingeissa. Missään muussa maassa maailmassa ei ole huippuyliopistoihin niin ankaraa kilpailua kuin Kiinassa. Kiinalaisia yliopisto-opiskelijoita on myös maailmalla runsaasti: USA:ssa heitä on lähes 300 000, Australiassa ja Iso-Britanniassa kummassakin noin 150 000. Painopiste on vahvasti teknologiassa ja luonnontieteissä eli STEM-aineissa (Science, Technology, Engineering, Mathematics). Olin käytännössä koko 2010-luvun kansainvälisen tietotekniikkaan keskittyneen konferenssin tutkimuspapereiden yhtenä vertaisarvioijana. Kokemukseni oli, että kymmenen vuoden aikana kiinalaisten tutkijoiden esittämät tutkimuspaperit kohenivat selvästi laadultaan, joskin lähtötaso oli melko vaatimaton.
Kiina on panostanut vahvasti myös teollisuusvakoiluun, luovaan lainaamiseen ja immateriaalioikeuksissa harmailla alueilla liikkumiseen. Se ei ole kuitenkaan koko totuus – Kiinassa on nykyisin vahvaa omaa innovointia ja tällä hetkellä Kiinasta tulee eniten kansainvälisiä patenttihakemuksia.
Kiinan kansainvälinen rooli on mielenkiintoinen sekoitus kovaa ja pehmeää valtaa. Kiina varustautuu vahvasti ja se on kehittänyt sotilaallisia kyvykkyyksiään määrätietoisesti. Pehmeää valtaa se käyttää monissa Aasian ja Afrikan maissa rahoittamalla infrastruktuuri-investointeja, kuten esimerkiksi satamia ja rautatieyhteyksiä. Pehmeästä vallasta ovat esimerkkejä lukuisat Kiina-instituutit ja eri tutkimuslaitosten rahoitukset, joihin Kiinan valtio asettaa selkeät ehdot. Silkkihansikkaaseen peitetty teräsnyrkki kohoaa hereästi, jos Kiina kokee kohdemaan puuttuvan Kiinan ihmisoikeustilanteeseen tai arvostelee Kiinan politiikkaa.
Kiinan roolia muuttuvassa maailmassa arvioi mielenkiintoisesti kaksi tämän syksyn kirjaa. Mika Hentusen ja Kristiina Heleniuksen ”Kiinan maailma - Tulevaisuuden supervalta ja sen tavoitteet” (Tammi 2025) on hyvä reportaasimaisesti kirjoitettu teos, joka luotaa kelvosti ja ymmärrettävästi nyky-Kiinaa. Tasavallan presidentti Alexander Stubbin ”Vallan kolmio – Uuden maailmanjärjestyksen tasapainottaminen” (Otava 2025) puolestaan hahmottelee Kiinan asemaa ”globaalin idän” tulevana johtajana.
Kiina on suunnitelmallisesti ja johdonmukaisesti rakentanut tietään maailman johtavaksi maaksi, ja luonnollinen merkkipaalu olisi nykyisen, kommunistijohtoisen Kiinan 100-vuotisjuhla vuonna 2049. Kiinalla on toki haasteita mm. väestörakenteensa ja talouden rakenteensa kanssa, ja Yhdysvallat on kaikesta sisäisestä kompuroinnistaan huolimatta edelleen maailmanpolitiikassa vahva tekijä. Kiinalla on hankala sokea pisteensä ja se on Taiwanin kysymys. Jos Kiina ei tätä sokeaa pistettään hallitse ja ryhtyy voimatoimiin, voi se kompastua kuningastiellään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti