Suomalaisen rakentamisen, asumisen ja elämisen nykyongelmien keskellä kannattaa joskus palata menneeseen. Suomalaisen kaupunkisuunnittelun klassikoista palaan aika ajoin Eliel Saarisen kirjaan ”Munkkiniemi-Haaga ja Suur-Helsinki – Tutkimuksia ja ehdotuksia kaupunkijärjestelyn alalta” (kustantaja Osakeyhtiö M.G.Stenius, Helsinki 1915). Tämän työn tilaajana oli kirjan kustantaja, joka omisti silloisessa Helsingin pitäjässä sijanneiden kyseisten alueiden valtaosan. Eliel Saarinen kehysti tarkastelunsa ”kaupunginjärjestelytaiteeksi” (nykyisin termein ”kaupunkisuunniteluksi”), jota hän oli tutkinut ja tutki jatkossakin. Foliokokoisen ja kauniinkin kirjan aloittaa kaksi arkkitehti Gustaf Strengellin artikkelia ”Kaupunginjärjestelytaide” ja ”Helsinki ennen kuin siitä tuli suurkaupunki”.
Muistin virkistämiseksi on hyvä kertauksen vuoksi hahmottaa Helsinki vuonna 1915. Euroopassa oli 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa jo paljon suurkaupunkeja, joissa kirjassa käytetyn määrittelyn mukaan oli yli 100 000 asukasta. Juuri ennen ensimmäistä maailmansotaa Suur-Lontoossa väkiluku oli 7,2 miljoonaa ja Suur-Berliinin 3,4 miljoonaa asukasta. 1800-luvun alussa Euroopan kaupunkiyhdyskunnissa asui 1,6 % väestöstä, mutta runsaat sata vuotta myöhemmin 35 % väestöstä asui kaupunkiyhdyskunnissa; Suomessa tuo osuus oli 15 %. Helsinki oli pääkaupungiksi tultuaan kasvanut ripeästi. Vuonna 1810 asukkaita oli runsaat 4 000, vuonna 1850 asukkaita oli runsaat 20 000 ja vuonna 1880 runsaat 43 000. Vuosisadan vaihteessa eli vuonna 1900 asukkaita oli yli 93 000 ja vuonna 1914 runsaat 170 000. Otaksuma vuonna 1915 oli, että (Suur-)Helsingissä olisi vuonna 1945 400 000 – 550 000 asukasta. Kolmekymmentä vuotta myöhemmin kahden maailmansodan jälkeen vuonna 1945 väkiluku Helsingin kaupungissa oli noin 275 000.
Asutus Helsingissä oli keskittynyt Vironniemelle ja laajentunut Pitkänsillan pohjoispuolelle. Asuminen Helsingissä vuonna 1915 oli sosiaalisesti varsin jakautunutta eli Saarisen sanoin ”Yleisin piirtein katsoen pyrkii työläisasutus vetäytymään Pitkänsillan pohjoispuolella oleviin kaupunginosiin, jotavastoin porvarilliset ainekset toistaiseksi asuvat kaupunkiniemekkeellä, etenkin sen itäpuoliskolla.” Selvää oli kuitenkin, että väkiluvun kasvaessa asutuksen täytyi levittäytyä uusille läheisalueille. Munkkiniemessä asui vuonna 1915 väestölaskennan mukaan 100 asukasta ja Haagassa 1 900 asukasta, joten laajenemissuunta luoteeseen oli luonteva vaihtoehto.
Eliel Saarinen teki suunnitelman, jonka tarkoituksena oli antaa puitteet tulevalle rakentamiselle. Kaikkea ei ollut tarkoitus tehdä samaan aikaan valmiiksi, mutta jos suunnitelma olisi toteutunut kokonaan, olisi alueen asukasmäärä voinut olla noin 100 000 asukasta. Munkkiniemi-Haaga-suunnitelma oli rakennustehokkuudeltaan huomattavasti vuoden 1915 rakennuskantaa tehokkaampi ja tiiviimpi - ja ennen kaikkea yhtenäisempi. Saarisen Munkkiniemi-Haaga-suunnitelma perustui selkeään sosiaaliluokkiin pohjautuvaan jaotteluun, jossa varakkaat asuisivat Laajalahden rantamilla, keskiluokka alueen pohjoisosassa ja työväen lännessä. Asuinolot suunniteltiin jo siten, että modernit mukavuudet (sähköistys, vesi- ja viemärilinjat jne.) olivat kaikkien asukkaiden saatavilla oleva vaihtoehto, joka oli vuoden 1915 Helsingin asuntokantaan huomattava parannus.
Saarisen jopa loistokas suunnitelma sisälsi monia monumentaalisia rakennuksia, hienoja toreja ja aukioita sekä komeita bulevardeja. Vuodelta 1915 oleva kirja lukuisine piirustuksineen on edelleenkin kiehtova ja on mukavaa kuvitella, minkälaista elämä tässä kaupungissa olisi ollut. Joitain osia Saarisen suunnitelmasta toteutuikin ja voimme edelleenkin ihailla Munkkiniemessä osaa Hollantilaisentien taloista, jotka hyvin noudattavat Saarisen suunnitelmaa ja henkeä – samoin kuin nyt huippuluokan asunnoiksi saneerattuna entistä Kadettikoulua. Munkkiniemen puistotiekin on nykyisinkin Saarisen suunnitelman henkinen, mutta Huopalahdentiestä on vaikea löytää saamaa tenhoa.
Munkkiniemen keskusaukea (suunnilleen nykyisen Munkkivuoren ostoskeskuksen paikalla).
Munkkiniemi-Haaga-suunnitelma ei ollut vain talojen ja kortteleiden suunnitelmia vaan kokonaisen uuden kaupunginosan suunnitelma, joka perustui parhaaseen silloiseen monipuoliseen tilastolliseen dataan. Vaikka monelle meistä Eliel Saarinen tuo mieleen rakennusten suunnittelun osaavan arkkitehdin, osoitti tämä suunnitelma hänen mielenkiintonsa ja osaamisensa kaupunkiympäristöjen suunnittelussa.
Munkkiniemen työväen perheasuntojen suunnitelmaa.
Ensimmäinen maailmansota taloudellisine seurauksineen toi lopullisen kuoliniskun Saarisen Munkkiniemi-Haaga-suunnitelmaan mutta onneksi muutamia piirteitä tuosta suunnitelmasta jäi vaikuttamaan alueen kehitykseen. Kun Kalasatamassa tai Itä-Pasilassa kuljeskellessaan voi ahdistua tasapaksuista ja esteettisesti tympeistä rakennuksista ja ympäristöistä, voi onneksi kotona kaivaa kirjahyllystä esille tämän klassikon ja vakuuttua, että ainakin aikaisemmin on Suomessa ollut korkeatasoista kaupunkisuunnittelu- ja arkkitehtiosaamista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti