Katsoin hiljattain uudestaan elokuvaklassikon ”Blade Runner” (ohjaus Ridley Scott) vuodelta 1982 ja jäin pohtimaan sci-fi-elokuvien esittämiä maisemia kaupungeista ja kaupunkien tulevaisuudesta. Monet sci-fi-elokuvat ovat dystopioita eli kuvitelmia epätoivottavista yhteiskunnista tai kauhukuvia tulevaisuuden yhteiskunnista. Elokuvien ohella kirjallisuudessa on esitetty paljon dystopioita. Tunnettuja dystopioita kirjallisuudessa ovat mm. Aldous Huxleyn ”Uljas uusi maailma” (1932), George Orwellin ”Vuonna 1984” (1949) ja Ray Bradburyn ”Fahrenheit 451” (1953). Monet dystopiakirjat ovat toimineet myös muistettavien elokuvien käsikirjoitusten perustana. Klassisia dystopiaelokuvia ovat mm. ”Metropolis” (ohjaus Fritz Lang) vuodelta 1927, ”THX 1138” (ohjaus George Lucas) vuodelta 1969, ”Kellopeliappelsiini” (ohjaus Stanley Kubrick) vuodelta 1971, ”Pako New Yorkista” (ohjaus John Carpenter) vuodelta 1981, ”1984” (ohjaus Michael Radford) vuodelta 1984, ”Matrix” (ohjaus Lana ja Lilly Wachowski) vuodelta 1999, ”Minority Report” (ohjaus Steven Spielberg) vuodelta 2002, ”Dredd” (ohjaus Pete Travis) vuodelta 2012 ja ”Blade Runner 2049" (ohjaus Denis Villeneuve) vuodelta 2017.
Dystopiaelokuvat sijoittuvat usein suurkaupunkeihin, joiden kuvaus on tärkeä osa dystopiaelokuvan tarjoamaa kuvastoa. Tarkastelen seuraavassa lyhyesti neljän elokuvan eli elokuvien ”Metropolis”, ”Blade Runner”, ”Minority Report” ja ”Dredd” välittämää kuvaa tulevaisuuden suurkaupungeista.
Fritz Langin klassikkoelokuvan ”Metropolis” suurkaupunki on jyrkän kaksitasoinen, jossa vauraat elävät viihtyisällä ylätasolla ja raatava proletariaatti maan alla pitää kaupungin käynnissä. Elokuva kuvasti myös teknologisen kehityksen pelkoja ja sen luomia uusia kontrollimuotoja ja jakolinjoja. Tämä elokuva täyttää ensi vuonna 100 vuotta ja edelleen on ihailtava sen luomia kaupungin maisemia korkeine rakennuksineen, ilmasiltoineen ja liikennejärjestelyineen.
Ridley Scottin ohjaama ”Blade Runner” sijoittuu vuoteen 2019 ja Los Angelesiin. Elokuvan ankeaa ilmapiiriä korostavat korkeat rakennukset, jatkuva neonvalohäly, lentävät autot – ja jatkuva sade. Blade Runnerissakin on selvät sosiaaliset rakenteet, mutta ahdistavinta kaupunkiympäristössä ovat jatkuvasti välkkyvät ja muuttuvat kymmenien metrien kokoiset videomainosseinät. Valo- ja melusaaste täyttävät herkeämättä ahtaan kaupunkitilan.
Steven Spielbergin ohjaama ”Minority Report” kuvaa suurkaupunkia, joka on kansalaisten jatkuvaan valvontaan ja seurantaan perustuva ympäristö. Julkistettuna syynä jatkuvaan valvontaan ja seurantaan on tehokas rikosten ennaltaehkäiseminen. Tässä kaupunkimaisemassa hologrammimainokset personoidaan, kun tiedetään, kuka mainostaulua lähestyy. Monesta seikasta päätelleen Kiinassa ollaan lähestymässä tämän elokuvan maisemaa.
Pete Travisin ohjaama ”Dredd” tapahtuu USA:ssa. Tässä tulevaisuudenkuvassa suuri osa maasta on aavikoitunutta jätemaata ja USA:n itärannikolle on muodostunut valtava Mega-City-One, joka on väkivaltainen metropoli. Kaupunkia valvovat laajoilla oikeuksilla varustetut ”tuomarit”, joilla on oikeus tuomita, rangaista ja teloittaa epäiltyjä rikollisia. Jos tuntuu sille, että Kiinan nykyjohto on katsonut antamuksella Minority Reportin, niin voi myös pohdiskella, onko USA:n nykyjohto katsonut Dreddin ymmärtämättä sitä fiktioksi.
Dystopiaelokuvien suurkaupungit ovat usein lohduttomia ympäristöjä, joille on ominaista sosiaalinen eriarvoisuus ja kansalaisten jaottelu. Kaupungeissa on ahdasta ja niissä on suuri väestön tiheys, mikä merkitsee korkeita rakennuksia ja kuilumaisia katuja. Tiiviissä kaupunkiympäristöissä kansalaisia on myös helpompi valvoa ja heidän käytöstään kontrolloida. Näissä kaupungeissa on myös jatkuva äänten häly samoin kuin jatkuva valosaaste ja kuvien häly.
Vaikka sadan vuoden aikana kuvastot ovat muuttuneet, näyttävät dystopiaelokuvien suurkaupungit näyttävät usein yhdenmukaisilta, persoonattomilta, tehokkailta ja kylmiltä. Elokuvien tekijät ovat osanneet tehdä kaupungeista ja niiden ahdistavasta ilmapiiristä tärkeän elementin elokuviensa tunnelmaa. Dystopiaelokuvat toimivat meille katsojille muistutuksena siitä, mitä haluamme omalta elinympäristöltämme ja kuinka kiusallisen oikeassa tulevaisuuden karut kaupunkikuvaukset voivatkaan olla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti