Ikääntymisen hyvä puoli on, että ei hermostu enää yhtä herkästi puhtaasta typeryydestä kuin nuorempina vuosina. Viikonlopun uutisoinnista Suomen Yrittäjien toimitusjohtajan Mikael Pentikäisen Hesarille (ks. HS 08.02.2026) antamat kommentit saivat maljani kuitenkin kuohumaan yli. Kun pääministeri Petteri Orpo patisti yrityksiä nyt työllistämään, kertoi Pentikäinen, ettei hallitus ole tehnyt läheskään tarpeeksi ja siksi yritykset eivät nyt voi työllistää.
Istuva hallitus on tehnyt koko joukon järkeviä ja vielä enemmän vähemmän järkeviä yritys- ja työelämäparannuksia, jotka ovat jotakuinkin Elinkeinoelämän Keskusliiton ja Suomen Yrittäjien pitkien toivomuslistojen mukaisia. Ainakin Suomen Yrittäjien verkkosivuja lukiessa kovasti on suitsutettu, miten hallitus on Yrittäjien ääntä kuunnellut ja muutoksia tehnyt. Kun etujärjestöt pitivät kohtalaista ääntä, miten tämä ja tuo uudistus antavat mahdollisuuksia työllistää, niin lopputuloshan on toistaiseksi ollut melko lohduttoman kehno. Yrittäjien edustajien kannattaisi myös muistaa, mitä hallitus ei ole tehnyt: se ei ole uudistanut YEL-maksujärjestelmää eikä ole puuttunut listaamattomien yritysten osinkoihin. Mutta Pentikäisen toimintatapana näyttää olevan, että ensin vaaditaan todella monia uudistuksia ja kun nämä muutokset saavutetaan ja olisi aika lunastaa lupaukset, niin sitten vittuillaan.
Hesarin artikkelin mukaan eräs Yrittäjien argumentti oli, että työllistäminen on hankalaa, kun muuttoliike maaseudulta kaupunkeihin on kiihtynyt ja asiakasvirrat pienentyneet. Tämä argumentti kai osoittaa, kuinka ajantasaisesta laarista näitä argumentteja ammennetaan. Ja näillä argumenteilla operoivalle yhteisöllekö minun yritykseni pitäisi edelleen jäsenmaksua maksaa?
Satunnaiselle lukijalle kerron, että olen ollut puolisen vuosisataa kokoomuksen jäsenenä ja yksi yrityksistäni on ollut Suomen Yrittäjien jäsen parikymmentä vuotta. En väitä, etteikö osa tehdyistä työelämäuudistuksista ole tarpeellisia – omassa yli 30 vuoden yritystoiminnassani tulin toimeen aiemmallakin lainsäädännöllä. Kun puheet ovat elinkeinoelämän edustajien puolella olleet niin korskeita lainsäädännön muutosten nopeista talous- ja työllisyysvaikutuksista, niin eikö olisi parempi säätää nämä lait määräaikaisina? Jos muutokset eivät työllisyys- ja talousvaikutuksiltaan toimi, niin palataan vanhaan – tulos tai ulos (valistuneet lukijat tietysti ymmärtävät, että ironia on vaikea huumorinlaji).
Nykyisessä ”grumpy old man” -roolissani päivänpolitiikkaa tulkitessani ajattelen, että kokoomus on käyttänyt runsaasti omaa poliittista pääomaansa elinkeinoelämän järjestöjen toivelistojen toteuttamiseen, niin vastapainona on pitänyt istua ja kestää samassa hallituksessa hallituskumppanin kanssa, joka on perusarvoissaan kohtalaisen kaukana ainakin minun kokoomuslaisuudestani ja jonka ensimmäisen varapuheenjohtajan (ja puoluekokousväen suosikin) Keskisarjan puheilla ei ole säädyllistä tolkkua eikä rajaa.
Uudet korkean arvonluonnin yritykset ja niiden omistajayrittäjät eivät valita ja kärvistele, vaan tekevät maailmanluokan ratkaisuja ja palveluja. Esimerkiksi Ilkka Paananen ja Peter Sarlin eivät synkistele ja märise Suomesta – heille tämä on erinomainen maa yrittää, kasvattaa yritystään ja vaurastuttaa Suomea.
Mika Malirannan ja Petri Rouvisen tuore oivaltava kirja ”Kansantalouden ja yritysten kasvuharppaus: Innovoinnissa ja rahoituksessa aihetta rationaaliseen optimismiin” (ETLA 2026) antaa onneksi toisenlaisen näkymän Suomeen. Siinä on koko joukko järkeviä ja hyvin perusteltuja ehdotuksia, joista monet kelpaisivat seuraavan hallituksenkin hallitusohjelman kulmakiviksi. Se ei voi kuitenkaan olla naftaliininhajuinen ”koivu ja tähti” -mentaliteetin hallitus. Kokoomuksenkin täytyy miettiä Suomen kasvun todelliset ydintekijät ja pohtia, ovatko perinteisen elinkeinoelämän edustajien näkökannat liian syvällä historian turpeessa. Kun vanhanmallisessa taloudessa mikään uudistustoimi ei näytä riittävän, niin olisiko aika vaihtaa pelikirja?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti