Blogiani seuraavat ovat todennäköisesti havainneet, että olen karaoken ystävä. Käyn Aurinkorannikolla talvea eläessäni suomalaispaikoissa useammankin kerran viikossa karaokea laulamassa. Karaoken laulamiseen liitetään valitettavan usein vähätteleviä mielikuvia, mutta karaoke on hieno demokraattinen itsensä ilmaisemisen muoto. Mikrofoniin tarttuminen, porukan eteen meneminen ja oman mielikappaleen esittäminen on aina itsensä voittamista, jota on arvostettava. Samalla kappalevalinnallaan ja esityksellään karaoken laulaja avaa laulukappaleen mittaisen ikkunan maailmaansa.
Olen edelleen kehittelemässä Aurinkorannikon kokemusteni perusteella tarkempaa hypoteesia karaoken syvimmästä olemuksesta. Tietysti on huomattava, että satunnaisia turisteja, jotka käyvät silloin tällöin lomamatkallaan laulamassa, lukuun ottamatta vakituinen suomalainen karaokeporukka on noin 65-80-vuotiaita kansalaisia. Karaokeiltojen vakiotavaraa ovat suomalaiset iskelmäklassikot. Oman kokemukseni mukaan paljon lauletaan Kari Tapion, Paula Koivuniemen, Agentsin ja Souvareiden kappaleita. Useat esitettävät kappaleet ovat niin tärkeä osa kollektiivista suomalaista alitajuntaamme, että mukana laulaminen tai hyräily on helppoa. Karaoken nyrkkisääntöihin kuitenkin kuuluu, ettei laula mukana niin ponnekkaasti, että vie huomiota varsinaiselta esiintyjältä.
Kun olen sekä vapaamuotoisesti kymmeniä, ellen satoja, karaokeiltoja seurannut ja muutamista oikein kirjaakin pitänyt, niin muotoilen väitteeni (tai jos niin halutaan: hypoteesini) seuraavasti: ”Aurinkorannikolla karaokea laulaessa esittäjä tekee mielessään kahta matkaa: matkaa nuoruuteen ja matkaa Suomeen”. Suhde Suomeen on kiinteä ja lämmin, ja todellista rakkautta synnyinmaahan osoittaa, että siihen saa kuulua vähän rosoakin. Souvarien ”Pariiseja”, joka alkaa seuraavasti ”Olen nähnyt kadut öisen Pariisin / nekin jostain alkaa päättyy jonnekin / Niitä pitkin monta onnetonta myöskin vaeltaa / ehkä kaipaa havumetsää tuoksuvaa” kuvastaa hyvin suosittujen iskelmien tekstien tunnelmia. Mutta vaikka laulettaisiin Irwin Goodmanin ”Ryysyrantaa”, niin silti tehdään matkaa kotimaahan - kotimaahan, joka yksikään Ryysyrannasta laulava ei toiseen vaihtaisi - ja sen tunnelmiin.
Aurinkorannikolla on ymmärrettävää, että kaipuuta kotimaahan ilmaistaan karaoken lauluvalinnoilla, mutta entä se matka nuoruuteen? Omaksi käsityksekseni on muodostunut, että karaoken laulajat esittävät usein sellaisia kappaleita, jotka ovat nousseet suosioon tai olleet suosittuja heidän elämänsä ns. parhaina vuosina. Usein se merkitsee niitä varhaisen aikuisuuden vuosia – esimerkiksi ikävuosia 18-35. Silloin tietyistä suomalaisista iskelmistä ja esittäjistäkin on jäänyt pysyvä muistijälki. Oman elämän tuon merkittävän aikakauden iskelmiä karaokessa laulamalla voi päästä kolmeksi minuutiksi takaisin niihin tunnelmiin ja muistoihin, jotka meille syntyivät tuona aikana. Tai niin kuin Mikko Alatalo tämän tunnelman sanoitti ”Välillä on ikävä nuoruutta / sitä kun maailma oli mahdollisuus”.
Kun karaokelaulaja valitsee kappaleensa, vaikkapa Juhamatin ”Pieni ja lämpöinen”, ja odottelee lauluvuoroaan, muistiin tulvahtavat ehkä muistot siitä tanssi-illasta, jolloin ensimmäistä kertaa tapasi pitkäaikaisen elämänkumppaninsa tai jolloin vietettiin parhaan ystävän synttäreitä. Kun pääsee sen sitten omalla äidinkielellään Aurinkorannikon lämpimässä talvi-illassa esittämään ja sen sanojen ja sävelen myötä muistonsa virkistämään, on karaoke täyttänyt tehtävänsä.
Kun on vuosikymmenien ajan erilaisin tavoin selvittänyt ja tutkinut erilaisia ilmiöitä, on kaksi asiaa edelleenkin kirkkaana mielessäni. Ensimmäinen on se, että korrelaatio ja kausaliteetti ovat eri asioita eli kahden tekijän yhtäaikainen ilmeneminen ei tarkoita, että siitä voitaisiin päätellä syy-seuraussuhteita. Toinen tärkeä asia on, että on tärkeää muotoilla hypoteeseja ja arvokkaimpia ovat sellaiset todennetut havainnot, jotka luovat uutta tietoa horjuttamalla perinteisiä käsityksiä ja osoittamalla huolellisesti rakennetut hypoteesit perustaltaan huokoisiksi.
Nyt haastan blogini lukijat pohtimaan tätä hypoteesiani: Espanjan talviauringon alla laulavat suomalaiset seniorit tekevät karaokea laulaessaan matkaa Suomeen ja matkaa nuoruuteen. Tule ja haasta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti