Tarjouduin pitämään Fuengirolassa toimivassa Costan stadilaisten ryhmässä esityksen “Stadi iskelmissä” ja olin varma, että löytäisin paljasjalkaisten stadilaisten säveltämiä, sanoittamia ja esittämiä iskelmiä runsain mitoin. Päätin rajauksesta, että tekstissä täytyy esiintyä ainakin yksi tunnistettava Stadin paikka, alue tai katu ja että tekijöiden ja esittäjien pitäisi olla paljasjalkaisia stadilaisia. Näin esimerkiksi 1960-luvulta oleva suosikkini “Naiseni kanssa Eduskuntatalon puistossa” tippui pois, kun säveltäjä Unto Mononen ja sanoittaja/esittäjä M.A.Numminen ovat somerolaisia. Innoissani aiheen rajausta tehdessäni en sittenkään muistanut, että Helsingissä useamman polven stadilaiset ovat poikkeuksia ja loppujen lopuksi biisilistani jäi odotettua paljon lyhyemmäksi.
Dallapé on hieno yhtye, joka perustettiin yli 100 vuotta sitten. Perustajat Masa Jäppilä (1900 – 1967) (joka oli myös Aikamiesten käynnistäjä) oli paljasjalkainen stadilainen, niin kuin hänen kanssaan yhtyeen alkuaikojen kantavat voimat Ville Alanko (1907 – 1931) ja Kullervo Linna (1911 – 1987). Kivinokassa on edelleenkin Dallapén muistolaatta ja Harjussa Dallapé-puisto – kaikki ansaittuja huomionosoituksia. Dallapén varhaisessa ohjelmistossa stadiaiheisia muistettavia tekstejä on kuitenkin vähänlaisesti, jos ollenkaan - muun Suomen maiseman kuvausta löytyy runsaastikin. Muistamme vaikkapa biisit “Ilta Saimaalla”, “Ilta Oulunjoella” ja “Säkkijärven polkka”, mutta Stadin maisemat loistavat poissaolollaan.
No entäs se “Katupoikien laulu”? Ensimmäinen esittäjä Birgit Kronström oli paljasjalkainen stadilainen, mutta säveltäjä George de Godzinsky oli Pietarissa syntynyt ja varhain menehtynyt sanoittaja Turo Kartto oli syntyisin Viitasaarelta.
"Niin gimis on stadi”, joka tunnetaan myös nimellä “Stadin kundin kaiho” on vuodelta 1941, ja sen on sanoittanut Veikko Lehmuksela ja säveltänyt Jussi Isomeri. “Kurvin kundeista” kootussa Ässärykmentissä jatkosodan aikaan palvellut Veikko Lehmuksela kirjoitti laulun sodan aikana 1941 Karhumäessä. Ainakin todellinen stadin kundi Jussi Raittinen on sen levyttänytkin. Tämä biisi läpäisee tiukimmankin stadiseulan.
“Stadin kundi” on paljasjalkaisen ja monipuolisen osaajan George Malmsténin (1902 – 1981) vuonna 1953 levyttämä ja hänen säveltämänsä ja sanoittamansa klassikko. Jori Malmsténin äidinkieli oli ruotsi, mutta myöhemmin hän oppi niin hyvin suomen kielen, että pystyi myös sanoittamaan sävellyksiään. Tässä siis toinen puhdas stadilainen biisi.
Kun hieman löysennetään seulaa ja hyväksytään käännösiskelmätkin mukaan, niin sen läpäisee myös paljasjalkaisen stadilaisen Lasse Liemolan (s. 1937) esittämä ja nimimerkin suojissa sanoittama “Diivaillen”, jonka Liemola levytti vuonna 1958. Kappale oli käännös skotti Lonnie Doneganin skiffle-kappaleesta “Putting on the style”. Kuuntelin Lasse Liemolaa kolmisen vuotta Espoossa lounastilaisuudessa ja hyvin vielä vanhat tunnetut biisit irtosivat.
Paljasjalkaisen Teijo Joutselan (1912 - 1999) esittämä “Ellin boksi” oli paljasjalkaisten Kullervo Linnan ja Reino Helismaan (1913 – 1965) käsialaa - Linnan sävellys ja Repen sanoitus. Aikanaan uskalletuksi mielletty sanoitus ilmestyi vuonna 1961 "Miehisten miesten EP" -levyllä.
1960-luvun tunnetuista ja hienoista Helsinki-aiheisista iskelmistä tiukkaa seulaani eivät läpäisseet “Muistojen Bulevardi” (säveltäjä Börje Sundgren ja sanoittaja Saukki stadilaisia, esittäjä Laila Kinnunen ei) eivätkä liioin “Rööperiin” ja “Kolmatta linjaa takaisin” (käännösten sanoittaja Junnu Vainio oli kotkalainen, Jormas on kyllä stadilainen mutta Fredi ei, vaikka pientä joustovaraa toi myöhempi avioliitto tulevan kaupunginjohtajan kanssa....). Muksujen “Liisankadulla” ei nyt ole varsinainen iskelmäteksti, mutta sanoittaja Pentti Saarikoski oli syntyisin Impilahdelta, joskin säveltäjä Tapio Lipponen oli paljasjalkainen stadilainen.
Tänne asti luettuaan lukija saa aiheellisestikin kysyä, että onko tällaisessa seulonnassa tolkkua ja mieltä. Selväähän on, että pienen maan pääkaupunki on eräänlainen sulatusuuni, johon musiikin osaajat kasautuivat, koska Suomen musiikkiteollisuus oli Helsingissä. Vai haluanko väittää, että vain paljasjalkaiset stadilaiset osaavat tehdä Helsingin maisemista ja tunnelmista kelvollisia iskelmiä? En väitä, ja monet vaikkapa Vainion ja Saarikosken tekstit ovat erinomaisia tuokiokuvia Helsingistä.
Tätä seulontaa voi katsoa myös toisesta näkökulmasta. Siitä saa yhden, joskin rajatun, näkökulman Suomen lähihistoriaan. Helsinkiin on hakeuduttu ja Helsinkiin on kotiuduttu. Eikö Stadissa syntyneiden pieni määrä 1920- ja 1960-luvun välisen ajan iskelmäskenessa todistakin, kuinka mielenkiintoinen paikka Helsinki on ollut tulla ja kuinka sen sykkeen ja tunnelman on voinut sisäistää, vaikka ei Stadissa olisikaan syntynyt ja kasvanut?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti