11/08/2026

Elokuva: Tuhansien tarinoiden hotelli

Tallinnan keskustan massiivinen Viru-hotelli on vuosikymmenien aikana tullut tutuksi monille suomalaisille. Olen käynyt ja yöpynyt hotellissa kahdesti. Ensimmäinen kerta oli 1980-luvun alkupuolella, kun otin osaa Helsingin yliopiston suomalaisen ja vertailevan kansanrunoudentutkimuksen laitoksen matkaan Tallinnaan ja Tarttoon. Kolmen päivän reissun minulle muistettavin tapaus oli, kun Tartosta Tallinnaan tilausbussilla palatessamme suomalais-ugrilaisen kielentutkimuksen grand old man, professori Paul Ariste – hieno kahdeksissakymmenissä oleva herrasmies – puhutteli minua suoraan ja henkilökohtaisesti. Hänen sanansa muistan edelleen: ”Siirry vähän, paksu poika, niin mahdun tähän istumaan”.

Ensimmäiseltä käyntikerraltani muistan ihmettelyni, että hotellihan näytti ihan toimivalta. Olin käynyt Neuvostoliitossa useammankin kerran ja yöpynyt mm. Moskovassa, Leningradissa, Vilnassa ja Petroskoissa. Suuri ja persoonatonhan se oli, mutta mistään ei ollut valittamista. Toisen kerran kävin siellä työmatkalla 2000-luvun alussa – Viro ja Tallinna olivat muuttuneet, mutta hotellin interiööri vaikutti edelleen samalle kuin pari vuosikymmentä aikaisemmin.

Viru-hotellin tarina on mielenkiintoinen; itse asiassa Viru-hotelliin liittyy lukemattomia tarinoita. Vuonna 1972 avattu hotelli antoi aiheet kahdelle lähes samaan aikaan julkaistulle ja osittain samaan materiaaliin perustuvalle dokumenttielokuvalle. Taru Mäkelän ja Jolle Onnismaan ohjaama ”Viru – tarinoita hotellista” ja virolaisen Margit Kilumetsin ohjaama ”Viru – vapauden lähetystö” saivat kumpikin ensi-iltansa keväällä 2013. Elokuvat on julkaistu myös tupla-DVD:nä ja katsoin hiljattain uudestaan kummatkin dokumentit.

Elokuvat poikkeavat melkoisesti toisistaan, vaikka kertovat samasta hotellista ja samasta ajasta. Kummatkin elokuvat pitävät Suomen ja Viron SNT:n suhteiden tärkeänä aloituspisteenä presidentti Urho Kekkosen kolmipäiväistä Viron-vierailua vuonna 1964. Vierailua seurasi matkustajalaivaliikenteen aloittaminen Helsingin ja Tallinnan välillä vuonna 1965. Kun matkustajaliikenne Viroon kasvoi, todettiin kaupungin majoituskapasiteetti täysin riittämättömäksi ja Neuvostoliiton virallinen matkatoimisto Inturist käynnisti suuren hotellihankkeen Tallinnassa. Uuden hotellin suunnittelusta vastasivat virolaiset arkkitehdit (myös sisustusarkkitehdit olivat virolaisia) ja uusi hotelli sijoitettiin Tallinnan keskustaan vanhan kaupungin läheisyyteen. Rakentajaksi valittiin savonlinnalainen Repo Oy, jonka mentyä konkurssiin rakennusyhtiö Haka rakensi hotellin valmiiksi.

Kaksi elokuvaa heijastavat mielenkiintoisesti kahden maan ja kulttuurin erilaista tulkintaa ja muistojen virtaa Viru-hotellista. Virolaisille Viru-hotelli oli uudenlainen kurkistus länteen ja moderni korkea rakennus Tallinnan keskustassa oli tuulahdus uudesta ajasta. Suomalaisia rakennusmiehiä oli nelisensataa Virua rakentamassa. Tallinnassa ei aiemmin ollut asunut näin suurta määrä ulkomaisia työntekijöitä. Heidän työtapansa, työvälineensä ja työn laatu poikkesivat selkeästi Neuvosto-Viron rakennustoiminnasta. Virolaisille tärkeää oli uudenlainen toimintatapa rakennustyössä. Viru-hotellin rakentaminen oli myös tärkeä opinpaikka suomalaiselle Neuvostoliittoon suuntautuneelle rakentamisen projektiviennille.

Viru-hotelli oli Tallinnassa erittäin haluttu työpaikka, jossa työnteolle oli aivan eri palvelu- ja laatuvaatimukset kuin muualla Neuvosto-Virossa. Virussa oli myös sellaista glamouria, jota Virosta ei muuten löytänyt. 1970- ja 1980-luvullakin tunnettu oli Virun kabaree ja samoin Virun monet ravintolat olivat hyvätasoisia. Inturistille Viru oli parikymmentä vuotta myös hyvä bisnes.

Kun Kilumetsin elokuva kertoo Virun tarinan tärkeänä osana ulkomaailmaan avautumista, keskittyy Mäkelän ja Onnismaan elokuva enemmän Viru-hotellin rakentamisen ja toiminnan tuokiokuvamaisiin muisteluihin. Viru-hotellin rakentamiseen ja toimintaan liittyy paljon suomalaisten alkoholinhuuruisiakin muistoja. Virun tarinoissa ei ole kuitenkaan kyse vain kahden maan tarinoista, vaan tarinoihin liittyy aina mahtava Venäjän karhu, jonka varjo oli pitkä ja syvä. Moskovan ääntä oli kuuleminen, oli sitten kyse Suomen ja Viron ystävyyssuhteiden tasosta tai KGB:n jatkuvasta läsnäolosta rakennustöiden ja hotellin arjessa. 

Kaksi elokuvaa Viru-hotellista kannattaa katsoa yhdessä. Ne kertovat Suomen ja Viron syttyneestä halusta vuorovaikutukseen ja yhteistyöhön, jonka tuloksena syntyi myös Viru-hotellin rakentaminen ja sen toiminta. Kaksi elokuvaa kertovat, että yhteisistä ammoisista sukujuuristamme ja kieliyhteydestämme huolimatta Suomi ja Viro ovat kuitenkin varsin erilaisia maita kulttuuritaustaltaan, historialtaan ja arjeltaan. Kun tämän ymmärrämme, meillä on mainio mahdollisuus edelleen syventää ystävyyttämme.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Yhteiskunta: Nuoriso ja äärilaitojen vetovoima

Nuoriso on ilahduttavasti liikkeellä eri puolilla Eurooppaa ja nuoret nostavat mielenilmaisuissaan esille monia heille polttavia kysymyksiä....