Kirjallisuus: Anne Applebaum autokratian jäljillä

Anne Applebaumin uusin suomeksi julkaistu kirja ”Autokratia Oy – Diktaattorit, jotka haluavat hallita maailmaa” (Siltala 2025, 218 sivua) nostaa esille autokratioiden keskinäisen yhteistyön ja verkostoitumisen muodot sekä antaa kuvan niiden yhteistyön laajuudesta. Uusin kirja jatkaa ja syventää teemoja, joita Applebaum käsitteli edellisessä kirjassaan ”Demokratian iltahämärä – Autoritaarisuuden viettelevä kiusaus” (alkuperäinen 2020, suomennos 2022).

Anne Applebaum (s. 1964) on yhdysvaltalainen tutkija, toimittaja ja kirjailija. Hän on myös London School of Economicsin professori. Häneltä on aiemmin suomennettu myös kirjat ”Punainen nälkä – Stalinin sota Ukrainassa” (alkuperäinen 2017, suomennos 2018) ja ”Gulag – Vankileirien saariston historia” (alkuperäinen 2003, suomennos 2022). Hän on naimisissa Puolan vaikutusvaltaisen ulkoministeri Radosław Sikorskin kanssa, ja tämäkin antaa hänelle mielenkiintoisen näköalapaikan etenkin itäisen Euroopan muutoksiin.

Autokratia Oy -kirja, jota voi luonnehtia myös useamman esseen koosteeksi, ilmestyi englanniksi kesällä 2024, ja kirjan ajatuksellinen perusta on vuonna 2021 hänen The Atlantic Monthlyssa julkaisemansa essee ”The Bad Guys Are Winning”. Vaikka Applebaum kirjoissaan autokratioita ruotiikin, ei hän ole ainoa tunnettu alaa käsitellyt kirjoittaja. Nobel-palkitut Daren Agemoglu ja James A. Robinson kuvaavat oivaltavassa ja perusteellisessa kirjassaan ”Kapea käytävä – Valtiot, yhteiskunnat ja vapauden kohtalo” (alkuperäinen 2019, suomennos 2020), että yhteiskunnan vapaus ja demokratia on kapea käytävä, jossa valtion ja (kansalais)yhteiskunnan on jatkuvana prosessina tasapainotettava toisiaan. Monet tuntemamme maat, kuten vaikkapa Venäjä, eivät ole tälle kapealle käytävälle päässeet tai ovat siitä Turkin tavoin erkaantuneet. Sergei Guriev ja Daniel Treisman osoittavat pätevästi kirjassaan ”Spin Dictators. The Changing Face of Tyranny in the 21st Century” (vuodelta 2022), että demokratiaksi itseään väittävät maat voivatkin olla peiteltyjä autokratioita. Pelkoa ja väkivaltaa käyttävien diktatuurien sijaan näemmekin entistä enemmän ”silkkihansikasdiktatuureja”.

Applebaumin keskeinen väite on, että nykyiset autokratiat ovat monihaarainen ja ad hoc -tyyliin toisiaan tukeva verkosto. Nykyiset autokratiat perustuvat kansalaisia riistävään talousmalliin (esimerkiksi Venezuela), laajaan väkivalta- ja turvallisuuskoneistoon (esimerkiksi Venäjä) ja teknisiin (valvonta-)asiantuntijoihin (esimerkiksi Kiina). Autokraattiset maat eivät ole siis yhtenäinen ryhmä eikä niillä ole yhteistä ideologista taustaa – niitä ei yhdistä ideologia vaan omaisuuden ja vallan päättäväinen vaaliminen.

Keskeinen yhdistävä tekijä autokratioille on niiden toisilleen tarjoama suoja demokratioiden (ja ns. lännen) pakotteilta ja rajoitteilta. Tätä vahvistaa autokratioiden selkeä ideologinen karsastus demokraattisiin perusprinsiippeihin (kansalaisoikeudet, sananvapaus, taloudelliset oikeudet, kansainvälinen sopimusjärjestelmä). Demokratioita pidetään myös tehottomina. On muistettava, että Applebaumin kirja on kirjoitettu ennen Donald Trumpin uudelleenvalintaa USA:n presidentiksi syksyllä 2024 ja ennen hänen toisen valtakautensa alkua.

Applebaumin sanoituksella ”roistovaltiot” tukevat taloudellisesti toisiaan ja voivat muodostaa uudenlaisia taloudellisia yhteisöjä, ja hän näkee esimerkiksi BRICS-maiden (Brasilia, Venäjä, Intia, Kiina ja Etelä-Afrikka) yhteistyön juuri tässä kontekstissa. Autokratiat käyttävät runsaasti voimavaroja oman narratiivinsa kertomiseen ja välittämiseen. Tästä ovat esimerkkeinä Venäjän laaja (RT-)uutistoiminta ja somebotit ja Kiinan etenkin kolmanteen maailmaan kohdistava viestintä ja tiedotus sekä Kiinan rahoittamat erilaiset ns. instituutit.

Autokratioiden yhteisenä pyrkimyksenä on määrätietoisesti rapauttaa kansainvälistä toisen maailmansodan jälkeen rakennettua (ja Euroopassa ETYK:n vahvistamaa) sopimusjärjestelmää. Osana tätä tavoitetta niiden keskeisenä strategiana on sekasorron aiheuttaminen, joka jähmettää demokraattista päätöksentekoa. Esimerkkeinä tästä tekijä pitää Unkarin jarruttavaa roolia EU:ssa Ukrainan tukemisessa.

Autokratioiden luonteeseen kuuluu, että niiden sisällä demokraattista muutosta ajavia toimijoita voidaan rankastikin häiritä (esimerkkinä vaikkapa nyky-Turkki) tai suoranaisesti eliminoida (esimerkkeinä vaikkapa Saudi-Arabia ja Venäjä). Osa demokratioista – esimerkiksi Turkki, Israel, Unkari ja Intia - ovat valinneet johtajan, joka luisuttaa maataan kohti autokratiaa. Vaikka kirjassa piirtyykin armoton kuva nykymaailmasta, on hyvä muistaa, että autokratiasta voidaan palata demokratian tielle. Esimerkiksi Brasilia ja Puola ovat palanneet demokratian tielle – ja kansa päätti äänestämällä USA:ssa antaa valtakirjan autokratian piirteitä omaavalle hallinnolle. Applebaum korostaa, että demokratiat voidaan pelastaa, mutta se vaatii aktiivista kansalaisten valppautta, ponnistuksia ja työtä.

Applebaumin kirja on tärkeä ja ajankohtainen teos ymmärtääksemme autokratioiden keskinäisen yhteistyön ja verkostoitumisen muodot ja laajuuden. Helsingin Sanomissa kirjan arvioineen emeritusprofessori Kimmo Rentolan sanoin: ”Monelle voi tulla yllätyksenä, miten suunnitelmallisesti sorron koneisto toimii nykymaailmassa” (Helsingin Sanomat, 23.03.2025). Teos on hyvin taustoitettu ja kirjoitettu, ja lukukokemukselle on eduksi, jos lukija on seurannut viime vuosien maailmanpolitiikan kehitystä.

Kirja nojaa kuitenkin liikaa yhden ydinajatuksen pyörittämiseen, ja kirjasta tuleekin venytetty yhden ajatuskulun perustelu. Välillä Applebaum eksyy pitkiksikin jaksoiksi toisarvoiseen tarinointiin, mutta pystyy kuitenkin myös tuomaan lukijansa pohtimaan tärkeitä kysymyksiä. Eräs mieleen jäävä pohdinta on, että voidaanko autokratioiden kanssa käydä kauppaa tai toimia niiden kanssa vuorovaikutuksessa vai toimivatko ne aina kuitenkin demokratioita vastaan.

Ja väistämättä syyskesällä 2025 uutisia seuratessa on hämmentynyt olo, kun autokratioiden ja diktatuurien johtajat ovat hyvää pataa keskenään Kiinan isännöimässä konferenssissa ja samaan aikaan demokraattisessa lännessä saadaan vaivoin harsimalla kasaan yhteisymmärrystä Ukrainan auttamisesta Euroopalle eksistentiaalisessa kriisissä ja kauppasodan välttämisessä.