Populistisen politiikan tekemisen ilmiöt tulevat entistä selkeämmin meille päivä päivältä esille. Yksittäisten ilmiöiden seuraamisen sijaan olisi hyvä ymmärtää populistisen politiikan tietyt toistuvat kehityskulut ja kaavat. Suomen perussuomalaisten toiminnasta tällaisia kehityskaaria voi jo löytää, ja eurooppalainen ja amerikkalainen populismihan näitä jo tulvii. Samalla on hyvä myös todeta, että asenteellisen, oikeistoväritteisen populismin ohella laitavasemmalla oleva populismi näyttää sekin olevan nousemassa.
Olen hahmotellut mielessäni VIIDEN U:N KAAVAA, joka kuvaa kokemukseni mukaan hyvin populistipoliitikoiden toimintatapaa. Nämä ”U:t” seuraavat toisiaan ja usein jopa lineaarisesti. Mikä on siis viiden U:n kaava?
Ensimmäinen vaihe on urpoilu eli esitetään eri foorumeilla - ja usein juuri somessa - erilaisia kärjistäviä, räävittömiä, loukkaavia ja jopa rasistisia väitteitä. Tästä ovat hyviä esimerkkejä nimimerkki Riikan kommentit, Tony Halmeen tokaisut, yksityisviesteissä Wille Rydmanin viestit tai Teemu Keskisarjan A-studiossa esittämät näkemykset. Urpoilutradition (samaan tapaan kuin pikkujouluissa setämiesten harjoittama nuorempien työtovereiden käpälöinti) mukaisesti loukkauksiin ja kärjistyksiin puuttuminen kuitataan huumorintajuttomuudeksi tai ”asioiden kontekstista erottamiseksi”.
Seuraava, toinen vaihe on uhittelu – Riikka ja Teemu eivät kyllä anteeksi pyytele (tai kansanedustaja kirjoittaa, että ”Supo itkee ja julkistaa”). Uhitteluun liittyy myös jo sellaisten ajatusten itujen heittely, että kyseessä on noitavaino (terveiset Trumpin leiristä) tai asenteellisten toimittajien likasankojournalismi. Uhittelulla luodaan polarisoivalle vastakkainasettelulle kaikupohjaa. Uhitteluun kuuluu myös näkemys, että yhteisiä pelisääntöjä noudatetaan silloin kun se sattuu sopimaan.
Kolmas lähes loogisesti seuraava vaihe on uhriutuminen. Urpoiluvaiheen kommenteista kiinni jääneet henkilöt ja tahot uhriutuvat, kun he haluaisivat vain kertoa totuuden (niin kuin se on…) ja nyt he joutuvat julkiseen jalkapuuhun. Amerikkalainen populistinen oikeisto osaa tämän uhriutumisen jo hyvin ja suomalaisetkin populistit osaavat tämän pelikirjan mukaan myös jo toimia.
Neljäs (ja sekin lähes säännönmukaisesti seuraava) vaihe on ulkopuolisuus. Tällöin populistit lähtevät rakentamaan omia, vaihtoehtoisia todellisuuksiaan ja media-alustojaan, koska haluavat jakaa tietoa ja näkemystään ilman avoimeen viestintään kuuluvaa kriittisyyttä ja moniäänisyyttä. Ulkopuolisuudessa käännytään sisään päin, tiivistetään samanmielisillä omaa vankkuripiiriä ja hyljeksitään entistä enemmän omaan näkökantaan sopimattomia näkökulmia.
Ja viides vaihe näyttää olevan uhka. Populistien aiheuttamasta uhasta demokratialle ja demokraattisille rakenteille selkein näyttö löytyy USA:sta tammikuulta 2021, mutta pilkahduksia uhasta näkyy jo muuallakin. Lähellämme Saksassa on jo kylmääviä esimerkkejä, Ruotsissa on erilaisia leimahduksia jo näkynyt – ja Suomessakin olisi hyvä ymmärtää se kehityspolku, joka voi meitä yllättää.
En väitä, etteivätkö varsin monet muutkin ystävät ja kollegat ole tätä asiaa samoin tavoin hahmotelleet mutta oli mukava tiivistää tämä kehityskulku tietyksi malliksi – olkoon se nyt tämä viiden U:n malli.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti