Tutkin ja seurasin aktiivisesti sosiaalista mediaa yhteiskunnallisen vaikuttamisen uutena voimana 2010-luvun alussa ja puolivälissä. Kirjoitin Suomen Toivo -ajatuspajalle vuonna 2012 julkaisun ”Sosiaalinen media – poliittisen vaikuttamisen uusi voima” ja olin syystäkin aiheesta lumoutunut. Silloin kirjoitin julkaisun ensimmäisessä kappaleessa seuraavasti: ”Mitä yhteistä on Filippiinien vuoden 2001 laajoilla katumielenosoituksilla, Barack Obaman valinnalla vuonna 2008 USA:n presidentiksi, Moldovan vuoden 2009 vilpillisten vaalien tulosten kumoamisella, Espanjan kevään 2011 M-15-liikkeellä leireineen ja mielenosoituksineen, arabimaiden ns. arabikevään 2011 vallankumouksilla ja vuoden 2011 syksyn ”Vallatkaa Wall Street” –leireillä? Yhteisenä piirteenä on ollut sosiaalisen median vahva käyttö sekä kyseisten liikkeiden organisoimisessa että eri toimijoiden ”liikekannallepanossa”, mutta myös sosiaalisen median tukeva hyödyntäminen niiden tavoitteista ja toiminnasta viestimisessä. Vaikka eri uutisvälineet ovatkin seuranneet tapahtumia tiiviisti, liikkeiden oma aktiivinen toiminta ja läsnäolo sosiaalisessa mediassa on antanut niiden omalle äänelle paljon enemmän merkitystä kuin perinteisessä tiedonvälityksessä.”
Tämä kaikki pitää edelleen paikkansa lähihistorian kuvauksena, mutta neljässä vuodessa saman julkaisun versioon 2.0, joka julkaistiin vuonna 2016, oli paljon muuttunut. Arabikevään vallankumouksista oli vain vaisu varjo jäljellä ja esimerkiksi Egypti oli entistä vahvemman ja autoritaarisemman johtajan peukalon alla. Wall Streetkin jäi valtaamatta. Donald Trump valittiin vuoden 2016 marraskuussa USA:n presidentiksi hyvin toisenlaisella sosiaalisen median sykkeellä ja kampanjoinnilla kuin Obama. Trump ja hänen seuraajajoukkonsa sittemmin käyttänyt sosiaalista mediaa vastakkainasettelun areenana, ja samaa kaavaa ovat seuranneet populistit muuallakin maailmassa.
Jos katson taaksepäin ajassa, niin mitä sitten tapahtui vuosien 2012 ja 2016 välillä? Karkeana yleistyksenä voi todeta, että sosiaalisesta mediasta muodostui selkeämmin myös uudenlainen informaatiosodan alusta. Somen eri palvelut antoivat mahdollisuuden kokemusten jakamiseen, keskusteluihin ja yhteisöllisyyteen. Käyttäjäyhteisöjen luomista ja rikastamista palveluista Wikipedia on hienoimpia esimerkkejä – samoin vaikkapa Facebook antoi mahdollisuuden erilaisille yhteisöille jatkuvan yhteydenpitoon. Samaan aikaan sosiaalisessa mediassa alkoi näkyä kehityskulkua, jossa some-alustoja käytettiin estoitta huhujen, puolitotuuksien ja suoranaisten valheiden esittämiseen. Eräs kehityskulku liittyi Twitterin, joka sittemmin tunnetaan X:nä, yleistymiseen. Kun rajoitettuun merkkimäärään piti saada mahdutetuksi selkeä kannanotto, keskustelustakin tuli pelkistetympää ja yksiulotteisempaa. Tärkeää ei ollutkaan yhteisöllisyys (2010-luvun alussa puhuttiin vielä ”sosiaalisen median yhteisöistä”) vaan oman ja ”sen oikean” mielipiteen mahdollisimman napakka julistaminen. Erilainen verkkovihapuhe lisääntyi ja pieni – mutta valitettavan näkyvä – osa yhteiskunnallisistakin päättäjistä ryhtyi kirjoittelemaan tolkuttomuuksia sosiaalisen median päivityksiinsä.
Tieto- ja viestintäteknologian käyttö muuttui nopeasti. Vuonna 2013 omassa käytössä oli älypuhelin 47 %:lla suomalaisista vuonna 2016 tuo luku oli 72 % ja vuonna 2020 tuo luku oli 87 %. Päivittäin sosiaalisen median yhteisöpalveluja käytti vuonna 2013 34 % suomalaisista, vuonna 2016 tuo luku oli 47 % ja vuonna 2020 tuo luku oli 59 %. (Tilastokeskus, Väestön tieto- ja viestintätekniikan käyttö 2024). Somen käyttö kasvoi nopeasti ja somessa käytetty aika kasvoi niin ikään – etenkin nuorempien ikäluokkien osalta ”verkkoon ei mennä vaan siellä ollaan”. Ruutuaika on kasvanut kaikissa väestöryhmissä, ja vuonna 2020 lähes kaikki alle 45-vuotiaat seurasivat sosiaalista mediaa. Sosiaalinen media tavoittaa yhä paremmin myös senioriväestöä: vielä vuonna 2017 yli 65-vuotiaista 61 % ei seurannut sosiaalista mediaa, kun vuonna 2021 yli 65-vuotiaista enää alle puolet (45 %) ei seurannut sosiaalista mediaa (Tilastokeskus, Ajankäyttö 2020-2021). Uutisten seuraamisessa verkkopalvelut olivat saamassa jo yliotetta painetuista julkaisuista kymmenisen vuotta sitten, ja uutisten osalta seurataan mieluummin napakkaa uutisvirtaa kuin taustoittavia juttuja.
Sosiaalisen median palveluiden kirjo on viimeksi kuluneen kymmenen vuoden aikana muuttunut, monipuolistunut ja kehittynyt. Some-alustojen ja -palveluiden algoritmit kehittyivät reipasta vauhtia. Erilaiset uudet palvelut saivat jalansijaa, ja esimerkiksi Snapchat kehittyi ja sai suosiota reippaasti juuri 2010-luvun alussa. TikTok alkoi tehdä tuloaan 2010-luvun lopulla, ja etenkin nuoremmat käyttäjät ottavat nopeastikin käyttöönsä uudenlaisia palveluita.
Pidin aikoinaan liioiteltuna englantilaisen Andrew Keenin väitteitä, että erilaiset sosiaalisen median eri yhteisöt ja palvelut ovat tuhoamassa länsimaista kulttuuriamme ja vyöryttävät meille subjektiivista, viihteellistä ja huonosti kirjoitettua ja taustoitettua roskaa. Alan ymmärtää Keenin ehdottomuutta, kun digitaalinen lukutaito ja eri lähteiden kriittinen arviointi näyttää entistä heikommalle. Perinteinen mediakin alkaa omaksumaan sosiaalisen median piirteitä (esimerkiksi eri artikkelien kommentointi ja arvottaminen verkkosivuilla).
Sosiaalinen media - kaikista lieveilmiöistään huolimatta - on edelleen perustaltaan demokraattinen, kansalaisten osallistumista ja aktiivisuutta lisäävä väline. Verkkopohjaiset palveluiden ja yhteisöjen osalta kansalaiset ovat varsin tasa-arvoisia eikä esimerkiksi tulotasolla, koulutustaustalla ja asuinpaikalla ole Suomessa ainakaan kansalaisten eriarvoisuutta lisäävää merkitystä.
En kirjoittaisi vuonna 2025 yhtä reippaasti sosiaalisen median ihanuudesta yhteiskunnallisessa vaikuttamisessa kuin vuonna 2012. Uskonko edelleen sosiaalisen median mahdollisuuksiin? Kyllä uskon ja tämäkin blogi on siitä esimerkki. Meidän eri some-palvelujen käyttäjinä on otettava se rooli, joka meille kuuluukin, kun haluamme parempaa sosiaalista mediaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti