Kiina on noussut uudeksi supervallaksi, ja mielenkiinto sen poliittisiin linjauksiin ja poliittisiin johtajiin on jatkuvasti kasvanut. Oman haasteensa uskottaville analyyseille aiheuttaa, että Kiina on edelleenkin varsin suljettu yhteiskunta ja siellä ei ole samaa avoimuuden kulttuuria, joka on läntisten demokraattisten valtioiden tärkeä ominaispiirre. Olen viimeksi kuluneiden kuukausien aikana lukenut kaksi Kiinaa käsittelevää kirjaa. Mika Hentusen ja Kristiina Heleniuksen ”Kiinan maailma - Tulevaisuuden supervalta ja sen tavoitteet” (Tammi 2025, 256 sivua) on reportaasimaisesti kirjoitettu teos, joka esittelee nyky-Kiinaa. Britti Michael Sheridan on kokenut ulkomaan toimittaja, joka on seurannut Kiinan politiikkaa yli kolme vuosikymmentä ja työskennellyt mm. Reutersille, Sunday Timesille ja The Independentille. Hänen kirjansa ”Punainen keisari – Xi Jinping ja hänen Kiinansa” (Atena 2025, alkuteos ”The Red Emperor Xi Jinping and His New China” vuodelta 2024) keskittyy valta-asemansa tukevasti sementoineen Xi Jinpingin elämänkaareen.
Sheridan kuvailee lukijoilleen vuonna 1953 syntyneen Xi Jinpingin monivaiheisen matkan kulttuurivallankumouksen tylyn mankelin läpi kulkeneesta pojasta maailman väkirikkaimman maan ehdottomaksi valtiaaksi. Xin vanhemmat kuuluivat Kiinan kansantasavallan vallankumouksen eliittiin ja olivat puhemies Maon lähipiiriä. 1960-luvun puolivälissä alkanut Kiinan kulttuurivallankumous iski vahvasti myös Xin perheeseen, ja teini-ikäinen Xi joutui Beijingin etuoikeutetusta asuinympäristöstä nuorisovankilaan ja sieltä vapauduttaan hän sai muuttaa maaseudulle asumaan sukulaistensa luokse.
Xi pääsi opiskelemaan maineikkaaseen Tsinghuan yliopistoon Beijingissä. Hän ei onnistunut pääsykokeissa, mutta sai paikan ”työläistalonpoikasotilaiden” kiintiössä. Hänen äitinsä tunsi vanhoilta ajoilta oikeita ihmisiä ja osasi vetää oikeista naruista taistelussa pojan opiskelupaikasta. Puhemies Maon kuoltua ja kulttuurivallankumouksen kuohujen taannuttua vanhat suhteet olivat taas arvossaan. Suomalaista lukijaa saattaa hämmästyttää, kuinka tärkeitä sukulaisuus- ja kollegasuhteet ovat olleet Kiinassa kaikkina aikoina ja kuinka aktiivisesti ja surutta näitä suhteita käytettiin ja käytetään. Mao oli vihannut ilmiötä ja koetti sitä kulttuurivallankumouksella kitkeä, mutta tämä ikiaikainen ilmiö osoittautui Maoakin vahvemmaksi ja kestävämmäksi.
Yliopistosta valmistumisensa jälkeen Xi suuntasi maakuntiin, joissa hän tunnollisesti ja tehokkaasti töitään hoitamalla sai aina vaativampia tehtäviä ja suurempia yksiköitä hoidettavakseen. Vuodesta 1982 vuoteen 2007 hän oli johtanut yhtä köyhää aluetta ja kahta rikastunutta maakuntaa. Vuoden 2007 keväällä ilmoitettiin, että Xi alkaisi johtamaan Shanghaita, joka oli erittäin tärkeä Kiinalle. Shanghain johtajat olivat perinteisesti tulleet Shanghaista. Kaupunki oli pahoin korruptoitunut ja nyt oli tullut aika laittaa kaupunki kuntoon. Mutta suurempi tehtävä odotti Beijingissä, kun vuoden 2008 kesäolympialaisten järjestelyjen johtaminen annettiin Xille. Kiina oli satsannut valtavasti onnistumiseensa ja arvioiden mukaan Kiina käytti 40-50 miljardia dollaria kisoihin, kun paljon rahaa käytettiin myös infrastruktuurin uudistamiseen ja kisapaikkojen rakentamiseen. Tästä tehtävästä hän selviytyi hyvin, ja Kiina onnistui näyttämään maailmalle nykyaikaisuuttaan ja osaamistaan.
Xin nousua Kiinan politiikan huipulle saatettiin jo aavistella aivan 2010-luvun alussa. Hän osasi myös tärkeän poliittisen taidon: odottamisen taidon. Poliittinen kilpailu Kiinan kaltaisessa maassa on julkisuudelta pääosin piilossa, mutta armotonta ja kovaa. Yksityiselämän, perheen tai suvun hairahdukset kuihduttavat nopeasti poliittista pääomaa. Korruptiotutkintoihin harva pitkän poliittisen uran Kiinan nopean vaurastumisen aikana tehnyt poliitikko voi suhtautua leppoisasti. Xin etuna oli, että hänen yksityinen elämänsäkin on ollut kohtuullisen väritöntä ja hänen elämässään ei ole ollut skandaalien ainesta – tai ainakin nämä on osattu hyvin peittää.
Määrätietoinen ja päättäväinen Xi Jinping on raivannut vastustajansa tieltä rivakoin ottein ja lujittanut itselleen vallan niin kommunistisessa puolueessa, valtiokoneistossa kuin armeijassa, joissa hänellä on kaikissa päättävissä instansseissa määräysvalta. Kiina on myös ideologisesti ”punaisempi” kuin se olisi 1980- ja 1990-luvuilla. Se haluaa myös ulottaa vaikutusvaltaansa eri puolille maailmaa ja se on osoittanut, että se on jälleen itsetietoinen ja ylpeä – usein jopa pöyhkeä.
Sheridan kuvaa kirjassaan Xin masinoimia ja käyttämiä stalinistisia menetelmiä näytösoikeudenkäynteineen ja pakotettuine tunnustamisineen. Xi ei kaihtanut keinoja vastustajiensa heikkouksien löytämisessä ja hyödyntämisessä. Vaikka ne läntisisissä demokratioissa ehkä nostattavatkin kulmakarvoja, niin sellaisissa maissa, joiden kanssa Kiina poliittisesti kaveeraa, ne ovat arkipäivää. Harvat Afrikan maat Kiinan kanssa yhteistyöstä luopuvat Kiinan poliittisten vankien tai uiguurien kohtelun takia.
Länsimainen toimittaja – oli sitten asunut Hongkongissa tai Kiinassa kuinka pitkään tahansa – joutuu aina toimimaan toisenlaisessa informaatioympäristössä kuin länsimaissa. Michael Sheridankin toistaa kirjassaan huhupuheita ja käyttää toisen tai kolmannen käden lähteitä. Hän arvailee ja tekee johtopäätöksiä hennoillakin faktoilla ja tiedoilla, joiden tuottajilla ei aina ole puhtaat jauhot pussissaan. Hän kirjoittaa myös lukijan kannalta sikäli haastavasti, että kirjan perusrakenne on periaatteessa kronologinen, mutta lukujen sisällä on paljon takaumia. Lukijan täytyy myös olla valppaana kiinalaisten nimien muistamisen kanssa – kuka nyt oli kenenkin täti tai serkku.
Perussanoma kirjassa on kuitenkin selvä: Kiinaa johtaa lähes yksinvaltiaan oikeuksilla Xi Jinping, joka on raivannut tiensä kovaotteisesti huipulle ja lujittanut jatkuvasti valtaansa. Hän ei johda vain puoluetta vaan myöskin valtiota ja armeijaa. Toukokuun 2026 puolivälissä Kiinaan suuntaava USA:n presidentti Donald Trump joutuu vastentahtoisesti ihailemaan Xi Jinpingiä, joka vuonna 2018 muutti perustuslakia siten, että siitä poistui presidenttien valtakausien rajoitukset. Tee siinä nyt tarmokkaana vapaan maailman johtajana diilejä, kun avainkannattajasi ovat äänekkään pettyneitä, oikeusistuimet hylkäävät tullisi, puolen vuoden päästä välivaaleissa vallan rakenteet murtuvat ja runsaan kahden vuoden päästä siirryt kokoaikaiseksi golffariksi Floridaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti