Suomalaisen yhteiskunnallisen keskustelun kestoaiheita on kummastelu, että Suomi on mittaus mittauksen jälkeen ”maailman onnellisin maa”, jossa kuitenkin keskustelua ja mielipideilmastoa hallitsevat ongelmat, epäkohdat ja mieliin hiipivä toivottomuus. Tuotteliaan professori Juho Saaren toimittama kirja ”Hyviä uutisia Suomesta – Menestyvän yhteiskunnan tilannekuva” (Vastapaino 2025) osoittaa, että monilla ulottuvuuksilla ja mittareilla Suomi on maailman parhaita maita kansalaisten elää elämäänsä - samoin Suomi on maana parhaimmillaan 2020-luvun alussa. Eivätkö teoksen kirjoittajat, jotka ovat maamme johtavia yhteiskunta-, talous- ja terveystieteilijöitä, ymmärrä suomalaista arkitodellisuutta?
Teoksen artikkeleiden punaisena lankana on, että Suomi on ollut yksi maailman parhaista maista lähes millä tahansa mittarilla arvioituna 2020-luvun alussa. Suomen kanssa kilpailevat lähinnä muut Pohjoismaat – Kalmarin unionin entiset jäsenmaat menestyvät mainiosti – samoin pienehköt läntiset demokratiat, kuten Alankomaat ja Uusi-Seelanti. Näille maille yhteisiä piirteitä ovat talouden avoimuus, vientiorientoituneet yritykset, työmarkkinoiden sääntely, korruptiovapaa julkinen hallinto, toimiva edustuksellinen demokratia ja kattavat tulonsiirrot ja palvelut. Tärkeä havainto on myös, että Suomi menestyy yleensä vertailuissa sitä paremmin, mitä moniulotteisemmin yhteiskuntia arvioidaan niiden eri ulottuvuuksilla. Suomalainen vahvuus on ollut muuntaa rajalliset voimavarat elämänlaaduksi eli suhteellisesti pienemmillä resursseilla on luotu edellytyksiä mitatulle onnellisuudelle.
Kirjan eri artikkelit, mutta etenkin Juho Saaren yleisartikkelit, painottavat myönteisen pitkän aikavälin kehityksen jatkuneen Suomessa hallituskoalitioista ja kansantalouden vaihteluista riippumatta. Tärkeä päätelmä on, että Suomen menestyksen selitykset ovat poliittisia ja taloudellisia suhdanteita syvemmällä kapitalismin ja hyvinvointivaltion yhteen kytkevän Suomen mallin instituutioissa ja suomalaisen yhteiskunnan arjen rakenteissa. Keskeisiksi suomalaisiksi tekijöiksi nousevat sopeutumiskyky ja sosiaalinen kimmoisuus. Sopeutumiskykyä kuvataan sopeutumistehokkuuden ja -kustannusten yhteiskuntapoliittisesti järkeväksi yhdistämiseksi ja sosiaalista kimmoisuutta yhteiskunnan rakenteiden kyvyksi toipua murroksesta jopa parempaan tilaan. Saaren väittämä on, että vaikka julkinen talous painiskelisi vaikeuksissa, Suomen mallin institutionaaliset rakenteet ovat joka tapauksessa kestäviä ja muutokset suomalaisten toimintakyvyssä, elämänlaadussa ja terveydessä ovat väestötasolla suhteellisen vähäisiä.
Teoksen eri elämänaloja käsittelevät asiantuntijoiden artikkelit kertovat samansuuntaista tarinaa eli kun irrotamme hetkeksi katseemme nykypäivästä ja katsomme muutaman vuosikymmenen Suomen kehityskulkuja, niin olemme kehittyneet huimasti. Suomalaisten kokema elämäntyytyväisyys on hyvällä tasolla. Yleinen luottamus on vahvistunut ja luottamuksen fundamentit ovat edelleen kunnossa. Suomalaisten elinikä on pidentynyt ja elinajanodote on kehittynyt vahvasti. Suomalaisten terveys on parantunut ja terveiden elinvuosien määrä on kasvanut, joskin erityishaasteena ovat sosiaaliset terveyserot. Ympäristö on puhdistunut ikuisuuskemikaaleista ja savu on hälvennyt taivaalta. Naisten asema on vahvistunut käytännössä kaikilla elämän osa-alueilla. Suomi on tällä hetkellä ja jatkossakin turvallinen maa arjen elämiseen. Vaikka toisin saattaisi uutisvirrasta olettaa, nuoret ovat kiinnittyneet yhteiskuntaan ja nuorten asiat ovat tulleet näkyvämmiksi.
Ihmisten työympäristöt ovat kehittyneet, ja työmarkkinat ovat joustavat ja sopeutuvat. Työntekijät liikkuvat työpaikkojen välillä, mikä näkyy myös palkkojen kehityksessä. Suomalaisten ammattijärjestöjen lakkoherkkyys on aivan toista luokkaa kuin se oli muutama vuosikymmen sitten. Työhyvinvointi on lisääntynyt, ja kuolemaan johtaneet ammattitaudit ja työtapaturmat ovat jatkuvasti vähentyneet. Työpaikkatapaturmat ovat 40 vuodessa pudonneet kolmannekseen.
Taloutemme ei ole kehittynyt yhtä suotuisasti kuin elinolomme tai ympäristömme. Kansantalous on kehittynyt kohtuullisesti, kun otetaan huomioon vuosien 2009 – 2015 nelosshokista – konepajateollisuuden murros, Nokian lasku, paperiteollisuuden muutokset ja Venäjän kaupan supistuminen – toipumisen vaikeus. Suomalaisen tuottavuuden kehittyminen ollut kuitenkin heikkoa viimeiset 20 vuotta, kun korkean arvonlisän vientiteollisuus sakkasi. Kuitenkin henkeä kohti laskettu BKT oli vuonna 2023 lähellä vuoden 2009 tasoa, jolloin silloinkin Suomessa elettiin kohtuullisen hyvää elämää.
Olemme parin-kolmen viimeksi kuluneen vuoden aikana lukeneet tiettyjen väestöryhmien sosiaalisten tukien heikkenemisestä ja niihin liittyvistä arjen ongelmista. Saaren mukaan suomalainen hyvinvointivaltio pystyy kuitenkin sopeutumaan murrokseen, koska hyvinvointivaltiolla on Suomessa vahva legitimiteetti. On hyvä myös muistaa, että esimerkiksi asunnottomuus ja etenkin pitkäaikaisasunnottomuus on vahvasti vähentynyt. Tämä oli vielä 1980- ja 1990-luvulla polttava sosiaalinen ongelma.
Toimintaympäristömme on muuttunut. Euroopan unionin jäsenyydellä on ollut monipuolisia positiivisia vaikutuksia ja myös EU:n kannatus kansalaisten keskuudessa on hyvällä tasolla. Suora sodan riski Suomen alueella on edelleen pieni ja tuoreet turvallisuusratkaisut – etenkin NATO-jäsenyys - vahvistavat tätä tilaa.
Teoksen johtopäätös on, että suomalaisten usko oikeusvaltioon ja harjoitetun yhteiskuntapolitiikan oikeusperustaan ovat edelleen vahvoja. Olennainen pohdinta liittyy tekijöiden mukaan siihen, että onko meillä varaa kaikkeen tosiasiallisesti vaikuttavaan ja tärkeään. Miten opimme rakentamaan preferenssejä, että kaikki tärkeä voidaan toteuttaa? Kun suuri osa suomalaisista suhtautuu omaan tulevaisuuteensa positiivisesti, niin haasteena on, miten yhteiskuntaamme kohtaavat muuttujat vaikuttavat Suomen mallin ja suomalaisen yhteiskunnan kykyyn muuttaa voimavarat elämänlaaduksi.
Juho Saaren ja kollegojen kirja oli virkistävää luettavaa, koska se antoi nykytilallemme kunnollisen ja pitävän taustoituksen. Teos osoitti myös, että suomalaisen yhteiskunnan resilienssi on vahvaa, koska monet elämämme ja hyvinvointimme keskeiset tekijät ovat rakenteellisia. Suomalainen hyvinvointiyhteiskunnan malli palautuu eri kimmoisasti eri iskuista, mutta palautuuko se liikaa ennalleen? Kirjaa lukiessa hiipi mieleen myös epäilys, että kun suomalainen yhteiskunta on sosiaalisesti kimmoisa, niin onko se nopeasti muuttuvassa nykymaailmassa riittävän ketterä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti