Viime viikon Hesarin juttu (21.4.2026) kertoi, että Suomen kolajuomamarkkinoilla on tapahtumassa suuri muutos. Vuoden 2028 lopussa Suomen nykyisen Pepsi-juomien valmistajan Hartwallin sopimus päättyy ja niiden valmistus siirtyy Sinebrychoffille. Samalla Sinebrychoffilla ei enää voida valmistaa Coca-Colaa nykyiseen tapaan, koska kahden kilpailijan tuotteita ei voida valmistaa samassa yhtiössä, ja Coca-Colan valmistaminen Suomessa on vuoden 2029 alusta tällä hetkellä Suomessa vielä auki.
Vuoden 1952 kesäolympialaiset Helsingissä toivat – kuten kaikki joskus pubivisailuihin osallistuneet tietävät – kaksi uutta juomaa suomalaisten tietoisuuteen eli Coca-Colan ja Gin Long Drinkin eli lonkeron. Lonkero kehitettiin helpottamaan baarimikkojen työtä janoisten turistien tarjoilussa. Tätä Hartwallin klassikkoa ei saatu koskaan oikein maailmanmarkkinoille lanseerattua. Yritteliäät suomalaiset lähtivät 2010-luvun lopussa omaa long drinkiään voimakkaasti Pohjois-Amerikan markkinoille viemään. Nyt suomalaistaustainen yhtiö on myyty hyvällä hinnalla osaksi suurta kansainvälistä juomayhtiötä ja lonkeroa odottaa maailmanvalloitus.
Coca-Cola oli tehnyt jo vuodesta 1928 yhteistyötä olympialaisten kanssa, ja siksi oli luontevaa, että myös Helsingin kisoissa Coca-Cola olisi näkyvästi läsnä. Muistin virkistykseksi niille, jotka pohdiskelevat, että miksiköhän vuoden 1996 kesäolympialaiset järjestettiin Atlantassa, niin Coca-Cola Companyn päämaja on Atlantassa ja Coca-Cola-juoman keksijä oli atlantalainen apteekkari John Pemberton. Kaikkiaan Helsinkiin toimitettiin Amsterdamista 30 000 laatikkoa eli 720 000 pulloa Coca-Colaa, ja kokista pullollaan oleva rahtilaiva saapui Helsinkiin 2.7.1952. Coca-Cola-lasti luovutettiin kesäolympialaisten järjestelytoimikunnalle ja Sotainvalidien Veljesliitolle 5.7.1952. Sotainvalidien Veljesliitolle lahjoitettiin 25 500 korillista ja loput 4 500 korillista jäivät lehdistön, kilpailijoiden ja järjestelytoimikunnan käyttöön. Juoman lanseeraus oli menestys ja taloudellisestikin erittäin kannattavaa, kun Sotainvalidien Veljesliitto sai myynnistä tuottoa kaikkiaan 8 miljoonaa silloista markkaa (eli nykyrahana yli 300 000 euroa). Veljesliitto tutki vakavasti myös Coca-Colan valmistusmahdollisuutta, mutta luopui sittemmin hankkeesta.
Kipinä Coca-Colan saamiseksi Suomeen oli kuitenkin syttynyt, ja vuonna 1956 neuvottelut Hartwallin kanssa johtivat valmistusta, pullotusta, myyntiä ja jakelua koskeneeseen sopimukseen. Coca-Colan keltaiset ja tunnistettavat jakeluautot saapuivat Helsingin kesäisille kaduille 15.7.1957. 1950-luvun Suomessa valtiovalta sääteli panimo- ja virvoitusjuomateollisuutta asettamalla alueelliset toimirajat. Näin Suomessa toimiessa täytyi löytää useampi pullottaja. Lounais-Suomen alueelle syntyi sopimus Auran Panimon kanssa, jossa valmistus aloitettiin vuonna 1958, ja Pirkanmaalla Pyynikin kanssa, jossa valmistus aloitettiin vuonna 1961. Muualle maahan rakennettiin edustajaverkostoa. Hartwall hankki yrityskaupoilla pienempiä valmistajia ja vuonna 1994 Coca-Colan juomien tuotanto keskitettiin Hartwallin Helsingin Konalan tuotantolaitokseen.
Hartwallilla ja Coca-Colalla, jonka juomiin kuuluivat myös Fanta ja Sprite, oli erilinjaisuutta etenkin appelsiinijuomien kehityksestä; Hartwallillahan olivat suositut Jaffa-virvoitusjuomansa. 1950-luvun puolivälistä jatkunut pitkäaikainen yhteistyö loppui vuoden 1998 lopussa ja uudeksi pullottajaksi tuli arkkivihollinen Sinebrychoff. Samaan aikaan tapahtui pohjoismaisella tasolla muutoksia, kun tanskalainen Carlsberg oli tullut Sinebrychoffin pääomistajaksi tammikuussa 1998. Hartwallkin on vaihtanut omistajaa useammankin kerran ja nykyisin Hartwallin omistaa tanskalainen panimoyhtiö Royal Unibrew. Sille Pepsin sopimuksen raukeaminen oli suuri menetys, joka näkyi välittömästi rankasti myös yrityksen pörssikurssissa.
Spekulointi ja porina jatkuvat varmasti mielenkiintoisina lähiajat, kun arvuutellaan josko Hartwall palaisikin Coca-Colan valmistajaksi ja jakelijaksi Suomessa. Tämä episodi saa Suomen vaikuttamaan jotenkin taas tuppukylältä: kaksi tanskalaisomisteista yhtiötä, jotka ovat ostaneet suomalaiset perheyhtiöt, päättävät siitä, miten amerikkalaisia virvoitusjuomia Suomessa tiukasti valvotuilla sopimuksilla valmistetaan ja jaellaan. Viitataan kintaalla tälle kahinalle ja tehdään isänmaallinen päätös: juodaan Olvin, Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan ja muiden suomalaisten valmistajien tuotteita - annetaan tanskalaisten säätää jenkkien kanssa tuontijuomien kohtalosta.
Mainio lähdekirja tälle postaukselle oli Iris Haikosen ja Erkki Teräväisen ”Coca-Cola – 50 vuotta suomalaisten hyvissä hetkissä” (Edita 2002, 159 sivua).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti