31/07/2026

Yhteiskunta: Asunto on perusoikeus

Suomi toteutti 1980-luvulta alkaen määrätietoisesti kunnianhimoista ohjelmaa asunnottomuuden poistamiseksi. Tämä työ tuotti selkeitä tuloksia ja yhteiskuntaamme piinannut asunnottomuus saatiin 1980-luvun lopulta vuoteen 2023 mennessä pudotettua viidennekseen lähtötasostaan. Näin suuri muutos on merkittävä millä tahansa yhteiskuntamme alalla, ja Suomea pidettiinkin asunnottomuuden poistamisen mallimaana 2000-luvun alussa.

Viimeisten kahden vuoden aikana asunnottomuus on lähtenyt jyrkkään kasvuun (ks. esimerkiksi Ympäristöministeriö: Asunnottomat 2025). Se näyttäytyy vakavana ja kasvavana ongelmana etenkin suuremmissa kaupungeissa. Yhteiskunnallisen kehityksen ymmärtämiseksi voidaan laatia monimutkaisia käsitehimmeleitä ja tehdä kasapäin tutkimuksia, mutta viime vuosien asunnottomuuden kasvu ei vaadi monifaktorianalyysiä – se johtuu nykyhallituksen huonosti suunnitelluista ja ajoitetuista toimista sosiaaliturvan ja etenkin asumistuen osalta. Kun samaan aikaan työttömyys on lisääntynyt, on elämäntilanne nousevien asumiskulujen, vähentyneiden asumisen tukien ja muun vähentyneen sosiaaliturvan ja pitkäaikaisen työttömyyden myötä yhä useammalle lohduton.  

Suomalaisen asunnottomuuden poistamisen ydinajatus oli vuosikymmenien ajan ”asunto ensin”. Tämän periaatteen ydin on, että pysyvä asunto on oman elämisen ja elämänhallinnan peruskivi, jonka varaan arjen elämän muut toiminnot voidaan rakentaa. Tämä on osoittautunut toimivaksi malliksi esimerkiksi päihdekuntoutuksessa, mutta myös muilla elämän aloilla. Kun suomalaista talouskasvua ja sitä myötä toiveita työllisyyden parantumisesta saadaan edelleen odottaa, niin asunnottomuuden aloittama negatiivinen kierre voi ajaa monia työkykyisiä ahdinkoon ja mahdollisesti työmarkkinoiden ulkopuolelle.

Asunnottomuus on sikäli pirullinen ilmiö, että sen nopea kasvu jää usein huomaamatta, koska se ei näy omissa elinympäristöissämme. Väistämättä asunnottomuuden lisääntyminen ajaa myös yhteiskunnassamme suurempaan eriytymiseen ja segregaatioon. Populistinen reaktio kasvavaan asunnottomuuteen on väite, että Suomessahan on hyvin asuntoja tarjolla ja eivät näytä esimerkiksi Helsingin kaupungin tarjoamat vuokra-asunnot hakijoille kelpaavan. Hesari (HS 29.7.2026) kertoi, että vain joka kolmas suostuu ottamaan vastaan Helsingin tarjoaman vuokra-asunnon – tärkeisiin syihin kuului vuokran korkeus, koska vuokra-asuntoissa on nyt ”vuokralaisen markkinat”. Tämä johtaa myös kaupungin omistaman vuokra-asuntoyhtiön taloudellisiin vaikeuksiin. Ymmärrykseni mukaan kyse ei usein ole vuokralaisten nirsoudesta vaan siitä, että vuokriin ei yksinkertaisesti ole varaa. On kohtuutonta, jos joutuu tekemään useampaa työtä voidakseen asua.

Suomi on ollut nopean rakennemuutoksen maa, ja ironisesti voisi todeta, että maassamme on riittävästi tilavia asuntoja, jotka ovat vain väärässä paikassa. Taloudessa ”luova tuho” on kurittanut monia alueita – esimerkiksi perinteisiä tehdaspaikkakuntia. Olemme nousukausina rakentaneet Suomeen myös lukemattomia hallintorakennuksia, oppilaitoksia ja muita julkisia tiloja, jotka nyt ovat vajaakäytössä. Suomi keskittyy entistä enemmän muutamiin kaupunkikeskuksiin ja niissä täytyy pystyä tarjoamaan monimuotoisia asumisen vaihtoehtoja.

Juurisyy asunnottomuuden nopeaan kasvuun näyttää olevan työllisyyden haasteet, jotka ovat osuneet samaan ajankohtaan sosiaaliturvan – etenkin asumistuen - muutosten kanssa. Kun hallituksemme on ottanut oikeana periaatteena asiakseen velkaantumisen taittamisen ja julkisten menojen rationalisoinnin, niin samalla tuntuu sille, että eri julkisten menojen leikkausten osalta ihmisten arjen elämän ymmärtäminen on jäänyt kovinkin vaillinaiseksi. Kun jotakin elämän peruspilareista vakavasti horjutetaan, niin kerrannaisvaikutukset voivat olla odottamattoman suuria. Suurten sosiaaliturvan säästöjen osalta vaikuttavuusarvioinneillakaan ei näytä olleen tehoa ja merkitystä. Jos ihminen menettää mahdollisuuden vakituiseen asuntoon, niin kaikki muutkin elämänalueet horjuvat ja mahdollisesti kaatuvat. Olimme asunnottomuuden vähentämisen mallimaa – meidän on mahdollista palata takaisin tälle uralle ja osoittaa, että yhteiskuntamme laadun todellinen mittari on se, kuinka pidämme huolta heikommistamme.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Yhteiskunta: Nuoriso ja äärilaitojen vetovoima

Nuoriso on ilahduttavasti liikkeellä eri puolilla Eurooppaa ja nuoret nostavat mielenilmaisuissaan esille monia heille polttavia kysymyksiä....