17/07/2026

Yhteiskunta: Vain velaksi rakennettu mainostorni toteutui Euroopan suurimmasta autokaupasta

Suomalainen rohkeus yhdistettynä ennakkoluulottomuuteen ja hulluuteenkin voi tuottaa hienoja tuloksia. Harva täysipäinen henkilö olisi ajatellut, että tötterötukkaisten Leningrad Cowboysien rinnalla Senaatintorille nousisi esiintymään Puna-armeijan kuoro - ja vetäisi torin täyteen. Entisen kumisaapastehdas Nokian nousu maailman suurimmaksi matkapuhelinvalmistajaksi vuosituhannen vaihteessa perustui sekin kunnolliseen riskinottoon ja hyvään onneenkin. Suomessa aikaisemmin väheksytty Think Big -ajattelu ei ole kuitenkaan automaattinen menestysresepti. Tästä karuimpana esimerkkinä on Hämeenlinnaan suunniteltu Sunny Car Center, josta valmiiksi asti saatiin vain kolmostien varrella ollut surullisenkuuluisa korkea mainostolppa. Tähän tolppaan tiivistyi tämän Euroopan suurimmaksi autokaupaksi suunnitellun hankkeen koko luonne: näyttävyys ennen näyttöjä (”fake it until you make it”), laskujen riitauttaminen ja maksamatta jättäminen sekä yhteistyökumppanien taloudelliset tappiot. 

Hämeen Sanomien pitkäaikainen taloustoimittaja Arno Juutilainen seurasi aitiopaikalta Sunny Car Centeriä sen suunnitteluvaiheista alkaen aina surullisiin loppuhetkiin saakka. Kokemuksensa perusteella nyt jo eläköitynyt Juutilainen kirjoitti kelvon kirjan ”Sunny Car Center ja muita kuntapäättäjien surkuhupaisia liiketoimia” (Johnny Kniga 2025). Kirja on mielenkiintoinen kesäinen lukukokemus, joka ei imartele kunnallisia päätöksentekijöitä ja osoittaa, kuinka heppoisilla eväillä keskikokoisessa suomalaisessa kaupungissa innostutaan taivaita kurottavasta yritystoiminnasta, kunhan sitä on vetämässä tarpeeksi häikäilemätön ja röyhkeä liikemies. Samaan ansaan käveli koko joukko pankkeja ja suuria, perinteisiä yrityksiäkin.

Liikemies Markku Ritaluoma oli vaurastunut kiinteistösijoittajana. Kirjailija Juha Itkonen kutsuu synnyinkaupunkiaan Hämeenlinnaa ”jääkiekkokaupungiksi” ja tietysti Sunny Car Centerin ideat syntyivät Rinkelinmäen hallin aitioissa, kun kaupungin kehitystoimintaa vetänyt Heikki Hietanen kutsui avokätisen jääkiekkosponsori Ritaluoman lätkämatsiin ja pohdiskelemaan mahdollisuutta rakentaa autokauppa Hämeenlinnaan. Suunnitelma laajeni Euroopan suurimmaksi autokaupaksi, jossa tuotaisiin saman katon alle eri autoliikkeet. Yksittäisiltä autoliikkeiltä ei asiaa kysytty ja myöhemmässä vaiheessa, kun niitä koetettiin saada väkipakolla mukaan, Ritaluoma ensi töikseen haukkui kaupungin järjestämässä tilaisuudessa potentiaaliset asiakkaansa. Yksikään autoliike ei sitoutunut toimintojensa siirtämiseen Sunny Car Centeriin. Toinen suuri muutos oli samaan aikaan käynnistynyt käytettyjen autojen verkkokauppa – autoliikkeen fyysisen sijainnin merkitys väheni. Sellaista markkinatutkimusta ei taidettu pahemmin tehdä, jossa olisi kysytty, että haluaisinko ajaa (koska ”nopeimmat junat eivät pysähdy täällä”…) Hämeenlinnaan ostamaan autoa.

Markku Ritaluoma tuntuu kirjan kuvauksen perusteella täsmälleen vääräksi henkilöksi vetämään tällaista yhteistyöhön perustuvaa autoalan hanketta. Hänellä ei ollut ajokorttia, joten hänellä piti olla aina oma kuljettajansa. Reteästi kansainvälisestä rahoituksesta kerskuneen Ritaluoman ei tiedetty osaavan sujuvasti kuin suomea. Hän oli myös äkkipikainen ja riidanhaluinen – poikkeustapauksissa laskut maksettiin vain kahdella karhuamisella ja käräjille lähdettiin mieluummin kuin sovittiin. Annetuista lupauksista pidettiin harvoin kiinni. Sopimuksia tehtiin etupainotteisesti ja kynnysrahoja vaadittiin hereästi urakoitsijoilta ja yhteistyökumppaneilta, vaikka Sunny Car Centerin toteutuksesta ei ollut näyttää kuin yksinään tönöttävä mainostolppa ja logollisia college-puseroita.

Mutta kun pokka pitää, suunnitelmat ovat suuria ja yhteistyökumppaneille saattoi totuutta venyttäen ja vanuttaen kertoa, että Hämeenlinnan kaupunki on hankkeeseen sitoutunut ja kansainvälisiä investoreita on tulossa, niin ovet ja kukkaronnyöritkin aukesivat mm. Siemensiltä, Lemminkäiseltä, Nesteeltä, Parmalta ja monilta alueellisilta urakoitsijoilta. Hämeenlinnan alueen yrityksistä mm. Lammin Säästöpankki ja vakuutusyhtiö Pohjantähti antoivat myös löyhillä lupauksilla riihikuivaa rahaa. Rahaa paloi tähän tuulentupaan kaikkiaan varovaisenkin arvion mukaan noin 20 – 25 miljoonaa euroa.

Mihin nämä rahat menivät? Osa meni Ritaluoman ja hänen lähipiirinsä reippaaseen kulutukseen – loppuvaiheessa konkurssikypsässä yhtiössä Ritaluoman toimitusjohtajan palkaksi päätettiin 20 000 euron nettokuukausipalkka, josta palkanlaskennan piti sitten määrittää oikea bruttopalkka. ”Cash burn rate” oli hulppea, mutta kirjanpito oli vähintäänkin puutteellista. Ritaluoman yhtiöiden arvostettu KHT-tilintarkastaja näyttää olleen kuutamolla ja aikanaan konkurssipesän selvittäjillä oli suuri työ saada jokin tolkku yhtiöiden oikeasta taloudellisesta tilasta. 

Viimeinen surkuhupaisa niitti yhtiölle oli, kun Ritaluoma kansainvälistä rahoitusta hankkiessaan sortui oman todistelunsa mukaan useampaan kansainväliseen huijaukseen, jossa hän maksoi ensin hämärille tahoille korkeita satojen tuhansien järjestelymaksuja ja aina käteen jäi tyhjä arpa. Eräässä tapauksessa miljoonan euron järjestelypalkkio maksamalla piti saada pääomasijoitusta 7,3 miljoonaa Sveitsin frangia käteisellä, mutta käteissalkussa olikin kopiopaperia. Näiden huijausten kokonaissumma oli tietojen mukaan yli viisi miljoonaa euroa. Turun hovioikeuskin totesi, ettei ole selvinnyt, kenelle huijatuiksi väitetyt rahat lopulta päätyivät.

Vaikka Hämeenlinnaan ei tullutkaan Euroopan suurinta autokauppaa, niin tämä hanke sai moniksi vuosiksi sekaisin Hämeenlinnan kunnallispolitiikan. Suoria mittavia taloudellisia tappioita kaupungille ei syntynyt, mutta mainehaitta oli suuri. Hämeenlinnalle ja sen hyväuskoisuudelle naureskellaan edelleen. Karvaimman kalkin sai juotavakseen Sunny Car Center -yhtiön hallituksessa ikään kuin kaupungin mandaatilla istunut kunnallispoliitikko Iisakki Kiemunki (sd), jolle taisi olla yllätys osakeyhtiön hallituksen jäsenen henkilökohtainen vastuu, vaikka toimitusjohtaja Ritaluoma hallituksen päätökset tehtailikin ja niistä ei aina muistanut edes kertoa. Kiemunki joutui aluksi suuriin vahingonkorvauksiin, joita on kuitenkin soviteltu, mutta nousukiidossa olleen poliittisen uran tämä revohka Kiemungilta katkaisi.

Mitä jäi jäljelle? Markku Ritaluoma on varmasti omiakin varojaan menettänyt ja hänellä on ulosotossa Suomessa viimeisimpien tietojen mukaan noin 20 miljoonaa euroa. Mies kuitenkin havaitsi, että maa alkaa polttamaan jalkojen alla ja siirtyi leppoisiin oloihin Floridaan vuonna 2014 eikä ole sen jälkeen Suomeen tullut – poikkeuksellisesti hän on osallistunut oikeudenkäynteihinkin videoyhteydellä. Kirjassakin esitetään vahva epäilys, että vaurasta elämäntyyliä jatkava – mutta oman kertomansa mukaan varaton ja ilman tuloja elävä – Ritaluoma olisi pystynyt riittävästi varoja itselleen ja suomalaisen perinnän ulkopuolelle siirtämään. Kun Ritaluoma on Suomessa todettu varattomaksi, niin valtio on maksanut hänen juristiensa kulut. Oikeusjuttuja on riittänyt, kun Ritaluoma on lähes jokaisen mahdollisen asian riitauttanut. 

Toukokuussa 2026 (ks. HS 7.5.2026) kerrottiin, että korkein oikeus ei antanut valituslupaa Turun hovioikeuden päätöksestä ja näin ollen Ritaluoman viiden vuoden ja kolmen kuukauden vankeustuomio talousrikoksista jää voimaan. Tuomio tuli Sunny Car Centeriin liittyvistä törkeistä petoksista, veropetoksista ja velallisen epärehellisyydestä. Ritaluoma määrättiin tällä tuomiolla myös maksamaan konkurssipesälle noin 5,2 miljoonaa euroa. 

Nyt on lainvoimainen tuomio ja olisi aika hakea Ritaluoma Floridasta Suomeen tuomiotaan lusimaan. Tässäpä kerrankin tolkullinen homma reippaille ja rivakoille ICE-agenteille – ottakaa tämä ulkomaalainen kiinni ja pistäkää lentokoneeseen kohti kotimaataan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Yhteiskunta: Nuoriso ja äärilaitojen vetovoima

Nuoriso on ilahduttavasti liikkeellä eri puolilla Eurooppaa ja nuoret nostavat mielenilmaisuissaan esille monia heille polttavia kysymyksiä....